Kaikki tuijottavat tytön kasvoja peittävää valtavaa ”luomea” – äiti jakoi riipaisevan viestin

Monilla on tapana tuijottaa, kun he näkevät jonkun muista ulkonäöllisesti poikkeavan ihmisen. Olemme kaikki ainutlaatuisia yksilöitä, joten ei ole mikään ihme, että osa meistä erottuu joukosta enemmän esimerkiksi syntymämerkkien tai muiden muutosten vuoksi.

Aivan kuten tämä pieni tyttö nimeltä Winry. Hänen äitinsä huolestui tyttärensä ulkonäöstä johtuvasta kiusaamisesta ja päätti jakaa kirjoituksen, jota on nyt jaettu laajalti ympäri maailman.

Yhdysvaltalaisen Nicole Hallin tytär, Winry, syntyi erikoinen ja valtava syntymämerkki kasvoillaan. Merkki peittää lähes puolet tytön kasvoista, mutta lääkärit diagnosoivat onneksi kyseessä olevan hyvänlaatuinen kasvain.

Tällaista kasvainta kutsutaan congenital melanocytic neviksi, eli lyhenteellä CMN.

Luultiin aluksi vammaksi

Perheenäiti Nicole Hall kertoo Hrtwarming -sivustolle, että kun kätilöt nostivat hänen pienen tyttärensä syliin synnytyksen jälkeen, he olettivat kasvoilla näkyvän jäljen olevan jonkinlainen vamma. Hyvin pian kävi kuitenkin ilmi, että tumma puolisko hänen kasvoissaan olisi pysyvä merkki.

Vastaavanlaiset syntymämerkit ja luomen kaltaiset suuret hyvänlaatuiset kasvaimet voivat ilmaantua iholle joko mustina tai vaalean harmaina jälkinä tutkijoiden mukaan. Harvinaisiin sairauksiin erikoistuneiden lääkäreiden tutkijaryhmän mukaan jäljet voivat olla lähes minkä kokoisia ja muotoisia tahansa ja niitä voi löytyä mistä tahansa kehon osasta.

Huolestui kiusaamisesta

Pienen Winryn tapauksessa kasvain peittää puolet hänen kasvoistaan ja diagnoosi altistaa hänet myös huomattavasti suuremmalle ihosyövän riskille, jonka vuoksi tytön on oltava todella varovainen.

Ihosyövän riski ei kuitenkaan ole se asia, joka on huolettanut Nicole-äitiä eniten hänen yrittäessään suojella tytärtään kaikilla tavoin. Hänen suurin huolensa ovat mahdolliset kiusaajat tulevaisuudessa.

Winry on täyttänyt jo yli vuoden ja alkaa olla itsekin koko ajan enemmän tiedostava ympäristöstään. Hän tietää miltä muut ihmiset näyttävät ja huomaa, kuinka he tuijottavat häntä.

Nuori tyttö on vielä onnellisen tietämätön sen suhteen, että näyttää niin erilaiselta kuin muut, mutta hänen äitinsä pelkää jo nyt sitä päivää, kun Winry alkaa verrata itseään muihin ja ymmärtää olevansa erilainen.

Juuri siksi äiti päättikin aloittaa työn jo nyt tuomalla lisää valoa tyttärensä diagnoosiin kertomalla siitä ja auttamalla tätä kehittämään hyvää itsetuntoa jo nuorella iällä.

Nicole alkoi jakaa kuvia tyttärestään sosiaaliseen mediaan ja liitti mukaan viestin, jossa pyysi vanhempia puhumaan lapsiensa kanssa siitä, miten erilaisuus on hyväksyttävää ja normaalia.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun moni näkee hänen kaltaisiaan syntymämerkkejä ja osittain juuri siksi halusinkin jakaa kuvia, Nicole-äiti kertoo ja jatkaa:

– Se on hyvä keskustelu vanhemmille pidettäväksi omien lastensa kanssa näyttääkseen, miten lapset ovat erilaisia ja myös niille vanhemmille, joiden lapset näyttävät Winryltä tai heillä on muita erottavia syntymämerkkejä. Tämä kertoo heille, miten heidän lapsiaan kuvataan.

Äidin sanat iskevät suoraan sydämeen

Nicole toivoo, että hänen tyttärensä voisi aina pysyä yhtä iloisena kuin mitä hän nyt lapsena on.

– Hän yksinkertaisesti säteilee iloa. Hän nauraa tai huutaa koko ajan. Hän on iloisin vauva, jonka olen koskaan nähnyt. Winfry on myös kova puhumaan. Emme ole vielä puhuneet mistään, mutta hän sanoo asiat juuri niin kuin ne ovat ja on jo nyt oppinut nenäkkyyttä, joten että meillä tulee olemaan kädet täynnä hänen kanssaan.

Kuva: Instagram / @ nicolelucashall