Isoisä sai aivohalvauksen metsän keskellä – 10-vuotias lapsenlapsi otti autonavaimet ja pelasti hengen

Kaikkiin mahdollisiin vaaroihin ja tapaturmiin ei yksinkertaisesti ole edes mahdollista valmistautua. Juuri siksi niitä, jotka selviävät tällaisista yllättävistä tilanteista kutsutaan monesti arkipäivän supersankareina.

Maailman historia tuntee valtavan määrän tarinoita järkyttävistä onnettomuuksista, tapaturmista sekä väkivallanteoista, jotka ovat lopulta päättyneet onnellisesti kiitos yhden sankarillisen ihmisen toiminnan. Tässä tapauksessa tarinan sankari oli 10-vuotias tyttö.

Hänen isoisänsä saa nyt kiittää tyttöä siitä, että hän on edes elossa, kertoo CNN.

Sai aivohalvauksen keskellä metsää

72-vuotias Coy Jumper asuu Etelä-Carolinan osavaltiossa Yhdysvalloissa ja viettää paljon aikaa ulkona luonnossa. Miestä kuvaillaan tyypilliseksi ”näppäräksi” mieheksi, joka korjailee yksin asioita kotonaan ja tekee paljon töitä pihalla sekä ulkona ympäri vuoden.

Koska alueen majavat olivat tehneet tuhoja ihmisten kodeissa sekä pihoilla, Coy oli asentanut ansoja läheisen järven rannalle pyydystääkseen niitä. Hän oli tuona päivänä tarkistamassa ansoja yhdessä 10-vuotiaan lapsenlapsensa Caran kanssa, kun tapaturma yllätti.

She pulled him out of a pond, walked him a quarter mile to their car, even drove him to get help.A 10-year-old girl…

Posted by Fox 8 News on Saturday, January 25, 2014

Veden reunalla seistessään 72-vuotias Coy menetti yllättäen tasapainonsa ja romahti suoraan veteen.

10-vuotias tyttö huomasi tavallisesti energisen ja hyväkuntoisen isoisänsä olevan sekavassa tilassa, sillä tämä ei päässyt itse edes ylös vedestä, vaan kärsi selvästi jonkinlaisesta kohtauksesta. Silloin tyttö syöksyi veteen ja veti itse aikuisen miehen rannalle.

Coy oli saanut aivohalvauksesta ja oli todella sekavassa tilassa liikuntakyvyttömänä keskellä metsää yhdessä 10-vuotiaan lapsenlapsensa kanssa.

Miehen onneksi hänen lapsenlapsensa oli todella neuvokas tyttö, jota ylistetään nyt täysin syystä sankarina.

Raahasi 100 kiloisen miehen autoon

Isokokoinen Coy painaa lähes 100 kiloa, joten Caran oli käytettävä kaikkia voimiansa saadakseen isoisä ensin ylös vedestä ja sitten raahattua autolle, jolla he olivat ajaneet paikalle. Saatuaan Coyn auton kyytiin, tuo neuvokas 10-vuotias nappasi auton avaimet ja istui itse kuskin penkille ajaakseen heidät turvaan.

Päästyään kotiin hän hälytti heti apua isoäidiltään, joka soitti paikalle ambulanssin yrittäessään lähes elottomaksi valahtanutta Coyta.

– En miettinyt mitään, hyppäsin vain perään ja vedin hänet ylös, Cara kertasi järvellä tapahtunutta tilannetta CNN:lle.

10-vuotias ajoi autolla

Cara kertoo tarttuneensa vedessä käsillään isoisäänsä yrittäen vain pitää tämän pään pinnan yläpuolella samalla, kun veti tätä kohti rantaa.

– Hän nojasi minuun ja minä periaatteessa kannoin hänet koko matkan taluttamalla. Se oli raskain asia, mitä olen koskaan tehnyt, sankarityttö kertoo CNN:lle.

#smilingtimes She's a hero! 10 year old Cara Jumper saved her grandfather's life after he suffered a stroke and fell…

Posted by Smiling Times on Friday, January 31, 2014

Neuvokas tyttö oli onneksi myös harjoitellut autolla ajamista jo muutaman kerran, joten hän tiesi, miten auto käynnistyi ja kuinka sitä ajetaan. Sen ansiosta hän onnistui pelastamaan isoisänsä hengen.

Vuonna 2014 tapahtunut tilanne nosti Caran sankariksi perheensä keskuudessa, mutta myös kansainvälisessä mediassa, jossa tapauksesta kirjoitettiin paljon.

Hänen isoisänsä kertoo olevansa ikuisesti kiitollinen sekä ennen kaikkea ylpeä siitä, miten hänen lapsenlapsensa osasi toimia hädän hetkellä.

– Sitä on vaikea uskoa, mutta niin todella tapahtui, Coy totesi kerrottuaan selviytymistarinansa CNN:lle.

https://youtu.be/Qccy6hIbD2w