Isoäiti soitti poliisille lapsenlapsen kadottua täysin yllättäen: 5-vuotias tyttö löytyi lukittuna kaapista portaiden alapuolelta

Kun tämä isoäiti joutui luopumaan lapsenlapsestaan antaakseen tämän huoltajuuden tytön isälle, hän oli hyvin huolissaan.

5-vuotiaan tytön isällä oli väkivaltaista historiaa, joten isoäiti pyrki tekemään kaikkensa tarkastaakseen säännöllisesti, että tytöllä oli kaikki hyvin ja hän oli turvassa.

Eräänä päivänä hän kuitenkin huolestui ja alkoi pelätä, että tytölle oli tapahtunut jotain.

Kesti lopulta kuukausia ennen kuin hän sai suostuteltua viranomaiset etsimään lapsenlastaan ja tässä kohtaa nainen oli jo surun murtama.

Lopulta viranomaiset löysivätkin tytön kiitos isoäidin huolenpidon, mutta hänen vointinsa ja olotilansa paljastivat järkyttävän totuuden elämästä isänsä luona.

Huolestunut isoäiti Linda Benskey ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin soittaa poliisille, kun hän ei ollut kuullut rakkaasta lapsenlapsestaan useaan kuukauteen.

Hänen huolensa oli kasvanut päivä päivältä, sillä tyttö oli vain muutamaa kuukautta aiemmin palautettu takaisin isänsä huoltajuuden alaiseksi, jolla taas oli historiaa väkivallan ja rikosten parissa.

Lopulta Benskey soitti poliisille ja pyysi heitä tarkistamaan poikapuolensa kodin, jotta viranomaiset voisivat antaa hänelle vahvistuksen siitä, että tytöllä oli kaikki hyvin.

Linda Benskey / Facebook

Poliisit ottivat naisen huolen tosissaan ja päättivät käydä talolla tarkistamassa, oliko tämä 5-vuotias Angel niminen tyttö kunnossa.

Talolla heitä odottikin järkyttävä näky. Angel löytyi lukittuna kaapista portaiden alta, jossa hänellä ei ollut lainkaan ruokaa tai vettä. Tytön ympärillä oli vain rotanmyrkkyä.

Hän oli nälkiintynyt ja tytön koko keho oli palovammojen sekä mustelmien peitossa.

”Kaljuja läiskiä päässä”

Tytön etsintöihin oli otettu mukaan myös hänen entinen hoitajansa, Tracy Harrel, joka työskenteli paikallisessa päiväkodissa.

Kun Harrel näki Angelin, hän ei ollut uskoa silmiään.

– Hänen jalkansa olivat mustat ja hänen pienet kätensä vain tärisivät, Harrel kertoo uutiskanava Fox 8 News:ille.

– Hän oli syönyt kaikki kyntensä niin, että ne vuosivat verta. Hänen hiuksiaan oli ajeltu ja loppua päälakea peittivät kaljut läiskät.

Angel kiidätettiin isänsä luota sairaalaan ja sosiaaliviranomaiset ottivat lapsen välittömästi huostaansa.

Hänen isänsä ja tämän tyttöystävä saivat molemmat syytteet lapsen kaltoinkohtelusta, pahoinpitelystä sekä muutamasta muusta rikoksesta, kertoo Fox 8.

Nyt hänen isoäitinsä pyrkii saamaan tytön huoltajuuden itselleen.

Voit katsoa lisää tapauksesta alla olevalta uutisvideolta:

Toivottavasti lapsia tällä tavalla kohdelleet hirviöt joutuvat linnaan ikuisiksi ajoiksi, eivätkä enää koskaan pääse lähellekään lapsia. Onneksi Angelin isoäiti hälytti viranomaiset ja luotti vaistoihinsa, kun tilanne vaikutti epätoivoiselta. On silti käsittämätöntä, etteivät sosiaalityöntekijät tai viranomaiset olleet puuttuneet tähän tapaukseen aiemmin. Jaa tätä, jos sinäkin olet sitä mieltä, että lapsia kaltoinkohtelevien vanhempien rangaistusten tulisi olla tiukempia ja lapsia pitäisi suojella heiltä paremmin.