Isoäiti löydettiin kuolleena – viikkoa myöhemmin lapsenlapsi löysi puhelimesta videon, joka oli kuvattu vahingossa

Teknologia on ottanut valtavia harppauksia kehityksessä viime vuosina. Joskus on jopa hieman hankalaa koittaa pysyä perillä kaikista uusista tavoista, joilla voimme kommunikoida toistemme kanssa ja tutkia maailmaa nykypäivänä.

Matkapuhelimia, ipadeja, tietokoneita, pelejä… teknologiaa on jos jonkinlaista ja todella vain yhdellä napin painalluksella voi löytää itsensä jostain aivan muualta! Kyse on vain oikean tavan löytämisestä.

Vanhemmille sukupolville voi olla hyvinkin vaikeaa yrittää pysyä perillä kaikista viimeisimmistä älylaitteista ja tekniikasta. Monet saavat apua lapsenlapsiltaan tai muilta sukulaisilta, jotta uuden hankalan matkapuhelimen käyttö onnistuisi edes jollain tavalla.

Esimerkiksi videon kuvaaminen voi olla todella vaikeaa jollekulle, joka ei ole ennen käyttänyt uudenaikaista matkapuhelinta. Mutta se voi samalla olla myös erittäin jännittävää oppia!

Tämä artikkeli kertoo miehestä nimeltä Jordan Wallace, joka teki erikoisen löydön matkapuhelimesta hänen isoäitinsä menehdyttyä.

Anyone for melon?

Posted by Jordan Wallace on Saturday, 28 May 2016

 

Isoäiti oli vain hieman ennen kuolemaansa saanut uuden älypuhelimen, kuten ehkä arvasittekin alla olevan videon perusteella. Video ei myöskään ikinä päätynyt kenenkään nähtäväksi, ennen kuin Jordan löysi sen mumminsa puhelimesta viikkoa tämän kuoleman jälkeen.

 

Posted by Jordan Wallace on Monday, 30 May 2016

 

Videolla isoäiti yrittää saada puhelintaan ottamaan valokuvaa, mutta ymmärtää vasta hetken kuluttua, että hän kuvasikin koko ajan videota tässä kauniissa puutarhassa.

Voin vain kuvitella, miltä Jordanista on tuntunut hänen löydettyään tämä video isoäitinsä kuoleman jälkeen. Hän sai vielä kerran kuulla isoäidin naurun ja sen on täytynyt olla ihana hetki.

Videolla voi myös kuulla isoäidin käyvän keskustelua jonkun toisen henkilön kanssa siitä, miten tässä puhelimessa on jotain vikana, sillä se ei ota valokuvia.

Video on levinnyt nyt vauhdilla internetissä ja Jordan on kirjoittanut toivovansa kaikkien tuottojen videosta menevän kohti Englannin syöpäsäätiötä.

Voit katsoa Jordanin isoäidin puhelimesta löytämän videon tästä:

Jaa ja tykkää tästä artikkelista, jos se sai sinut ajattelemaan jotakuta, jota kaipaat.