Isä sai tietää poikansa olevan kiusaaja – antoi tälle opetuksen, jota hän ei tule ikinä unohtamaan

Jokainen meistä tietää, että kiusaaminen on iso maailmanlaajuinen ongelma. Mutta mitä voimme tehdä sen estämiseksi?

Se on kysymys joka pyörii monien vanhempien mielessä, kuten myös tämän yhdysvaltalaisen isän. Hän keksi uuden ja hieman kyseenalaisen tavan rankaista poikaansa, kun sai tietää tämän olevan koulukiusaaja.

Nyt tuon isän tekemä video poikansa rangaistuksesta on levinnyt verkossa kulovalkean tavoin. Selaa koko artikkeli loppuun asti, niin ymmärrät miksi…

Kun Brian Thronhill sai kuulla poikansa kiusaavan lapsia koulubussissa, hän pakotti pojan juoksemaan kouluun kaatosateessa ajaessaan itse tämän vierellä.

Myöhemmin Brian jakoi rangaistuksestaan videon sosiaalisessa mediassa ja se levisi ympäri maailman vauhdilla, jota hän ei olisi osannut odottaa.

Näin Bryan kommentoi videon yhteydessä, jonka hän latasi Facebookiin:

– Hei kaikki. Tervetuloa vuoteen ”Sinun Olisi Parempi Kuunnella Isääsi 2018”.

– Poikani joutui viimein vastaamaan teoistaan koulubussissa, jolla hän ei saa nyt kolmeen päivään matkustaa, koska hän kiusasi muita lapsia. Kiusaaminen on asia, jota minä en voi suvaita, enkä hyväksyä.

Bryan jatkaa kertoen, että hänen perheensä asuu reilun 1,6 kilometrin päässä koulusta ja hänen 10-vuotias poikansa on hyvä kuntoinen nuori urheilija.

– Hyvät uutiset ovat siinä, että hän pitää melko hyvää tahtia, melkein 10 kilometriä tunnissa tähän mennessä. Eilen hän oli ilmeisesti ollut töykeä Michelleä kohtaan aamulla, joten vaikka tänään sataa, niin hän pääsee juoksemaan, Brian jatkaa.

Isän mukaan hänen otettuaan käyttöönsä tiukemmat kuritusmuodot, pojan käytös n parantunut niin kotona kuin koulussakin.

– Tämä on vanhanaikainen ja yksinkertainen opetus. Se ei vahingoita ketään. Tämä on terveellinen tapa rankaista lasta, sillä se on samalla kuntoilua, Brian sanoo.

– Joskus se voi olla heidän mielestään typerää, mutta juuri sen takia he oppivat siitä.

https://www.facebook.com/WarriorCode.us/videos/954412494711630/

Bryan uskoo, että hänen rangaistuksensa opettaa lapsia ottamaan vastuun omista teoistaan. Hän kuitenkin vakuuttaa kaikille, että on läsnä ja auttaa lapsiaan aina, jos he sitä tarvitsevat.

Hän on julkaissut myös muita videoita noilta kahdelta päivältä, jolloin hän laittoi poikansa juoksemaan kouluun.

– Opettakaa lapsianne. Älkää olko ystäviä, olkaa vanhempia, on hänen viestinsä.

Mitä mieltä sinä olet? Onko tämä oikea tapa rangaista lasta?

Minun mielestäni hän on täysin oikeassa siinä, että meidän tulisi opettaa lapsiamme niin, etteivät he IKINÄ kiusaisi ketään.

Onko tämän isän tapa kuitenkaan se kaikkein paras keino opettaa? Sen saa jokainen päättää itse.

Kerro mielipiteesi meille Facebookin kommenttikentässä!