Isä heitti vastasyntyneen tyttärensä jyrkänteeltä alas – syy taustalla saa sydämeni särkymään

Lapsen saaminen on varmasti vanhempien yksi hienoimmista saavutuksista. Valitettavasti kaikki vanhemmat eivät kuitenkaan kykene huolehtimaan lapsistaan.

Viime aikoina on ollut paljon tapauksia, jossa vastasyntyneitä vauvoja on kohdeltu kaltoin ympäri maailmaa.

Vuosi sitten tapahtui todella järkyttävä tapaus, mikä on varmasti jäänyt monen lukijan mieleen. Vastasyntyneen tytön isä kidnappasi lapsensa sairaalasta ja heitti vauvan jyrkänteeltä alas. Tämä tapaus tapahtui Kiinassa vuonna 2018.

Syy taustalla

Vastasyntyneen vauvan isä kidnappasi tyttärensä Magui Health Center- sairaalasta. Poliisitutkimukset paljasti yllättävän seikan isän motiiveista. Tietojen mukaan, Isä halusi tappaaa lapsensa, koska hän oli tyttö.

Kiinassa suositaan poikalapsia, jonka seuraksena useimmat perheet tekevät kaikkensa sen eteen, että perheeseen syntyy poika. Tyttövauvan saaminen voi olla joillekkin vanhemmille ylitsepääsemätön asia, mikä voi lopulta johtaa todella ikävään tilanteeseen.

Tuore isä halusi pojan tytön sijaan, joten hän kidnappasi tyttärensä sairaalasta ja vei hänet lähimpään metsään. Mies kuljetti vastasyntynyttä vauvaa kangaskassissa.

Mies vei lapsensa metsään ja pudotti hänet jyrkänteeltä alas. Tuore isä poistui paikalta siinä uskossa, että lapsi olisi kuollut.

Kuva: Shutterstock (Huom. kyse on kuvituskuvasta).

Poliisitutkimukset

Sairaalasta ilmoitettiin poliisille, että vauva on kidnapattu. Perheen isä vangittiin ja hän myönsi, että oli hankkiutunut lapsesta eroon.

Viranomaiset lähtivät etsimään tyttövauvaa metsästä, vaikka he olivat aika varmojen sen suhteen, että lapsi ei löytyisi elossa. Poliisit löysivät itkevän tyttövauvan metsästä. Vastasyntynyt vauva oli kokenut pehmeän laskeutumisen pensaiden takia, joten hän selvisi hengissä.

Tämä oli todellinen ihme, koska tyttö selvisi hengissä tapahtuneesta ilman sen suurempia vammoja. Kaikki olivat aivan ihmeissään, sillä ei kukaan voisi selvitä tuollaisesta pudotuksesta elossa.

Todella surullista miettiä, että kaiken takana oli tytön oma isä. Toivottavasti hän saa ansionsa mukaan, eikä pysty enää tulevaisuudessa satuttamaan ketään.

Jaa tämä artikkeli, jos toivot tytölle valoisan tulevaisuuden!