Iäkäs nainen esitti törkeän kommentin äidille lentokoneessa – syynä 2-vuotiaan pojan teko

On vaikea ymmärtää, miksi niin monet ihmiset kuvittelevat heillä olevan oikeus puuttua siihen, miten vanhemmat kasvattavat omia lapsiaan.

Sitä kuitenkin tapahtuu aivan jatkuvasti kaikkialla ympäri maailman.

Siinä kohtaa, kun muut kritisoivat ääneen jopa vanhempien lapselleen antamaa nimeä, on mielestäni hyvän maun raja viimeistään ylitetty.

Julia-äiti tietää tämän aivan liian hyvin. Hän on päättänyt nyt saamastaan törkeästä kritiikistä 9-vuotiaan poikansa kohdalla.

Vanhempana on sinun ja yksin sinun tehtäväsi huolehtia sekä kasvattaa oma lapsesi.

Yhdessä puolisosi kanssa te teette jokaisen päätöksen joka päivä. Näihin päätöksiin sisältyvät esimerkiksi se, mitä lapselle puetaan päälle tai vaikkapa se, minne hän menee esikouluun.

Tiedämme kuitenkin kaikki liian hyvin sen, että monesti ympäriltä löytyy ihmisiä, jotka eivät malta olla ”neuvomatta” tai kritisoimatta valintojamme.

Neljän lapsen äiti Julia Etherington on saanut kokea tämän omakohtaisesti hyvin voimakkaasti kaksi kertaa

Iäkäs nainen haukkui lasta kamalaksi

Ensimmäinen tapaus sattui, kun Julia oli juuri mennyt naimisiin miehensä Dougin kanssa ja pariskunta oli matkalla häämatkalleen.

Mukanaan heillä oli myös parin 2-vuotias poika Will, jolle kerta oli ensimmäinen lentokoneessa. Estääkseen poikaa potkimasta edellä istuvan matkustajan selkänojaa vanhemmat päästivät tämän pian nousun jälkeen pojan leikkimään käytävän puolelle.

Eräs lähellä istunut iäkkäämpi nainen piti tätä kuitenkin hirvittävänä tekona.

Pienellä autolla lattialla leikkinyt poika sattui röymimään iäkkään rouvan penkkirivin ohi, kun nainen päätti esittää kysymyksen äidille.

– Eikö hän voi leikkiä missään muualla, Julia kertoo naisen kysyneen The Sun -lehden mukaan.

Hämmentynyt äiti kysyi iäkkäältä naiselta, oliko tässä jokin ongelma, jolloin nainen antoi käsittämättömän vastauksen:

– Hän pilaa minun matkani. Etkö osaa kontrolloida lastasi? Yöh, hän on todella kamala lapsi, nainen totesi halveksuen.

Täysin käsittämättömän kommentin omasta lapsestaan kuullut Julia räjähti ja vastasi naiselle samalla mitalla:

– Sinä olet katkera vanha nainen, ei ole mikään ihme, että matkustat yksin. Oma perheesikään ei varmasti jaksa katsoa sinua, Julia kiljaisi takaisin, kunnes palasi poikansa kanssa omalle penkilleen itkemään.

Nimi päätyi kritiikin kohteeksi

Kun pariskunta sai toisen poikansa kolme vuotta myöhemmin vuonna 2010, oli edessä jälleen uusi hämmentävä tilanne.

Lapsen nimeäminen on tietysti vanhempien oma valinta, joka voi viedä aikaa. Julia ja Doug kuitenkin päätyivät ratkaisuun, joka sai monet kritisoimaan heidän poikansa nimeä.

Heidän poikansa sai nimen Eric Arthur, jota monet ystävät ja läheiset eivät jostain syystä voineet sulattaa.

– Arthur on hieno nimi, Julian äiti kommentoi kuultuaan pojan koko nimen olevan Eric Arthur.

Tädin ja serkun mielestä Eric oli hämmentävä nimi ja he suoraan kyseenalaistivat sen, uskoivatko Julia ja Doug todella tehneensä oikean ratkaisun nimetessään poikansa niin.

Myös useat ystävät hämmästelivät, miksi he olivat nimenneet poikansa Ericiksi, sillä heidän mielestään se tekisi pojasta ”maailman isoimman vitsin”.

Kertomalla omista kokemuksistaan Julia haluaa tuoda esiin sen, kuinka paljon turhaa kritiikkiä vanhemmat joutuvat kokemaan omien valintojensa takia.

Mitä mieltä sinä olet? Onko oikein, että ystävä ja perheenjäsenet kommentoivat tällaiseen sävyyn vanhempien päätöksiä?

Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttikentässä!