Hollywood-tähti Owen Wilson hylkäsi oman tyttärensä – lapsen äidiltä koskettava pyyntö

Owen Wilson on tunnettu yhdysvaltalainen näyttelijä ja käsikirjoittaja. Wilson oli yksi 2000-luvun menestyneimpiä näyttelijöitä. Menestyskomedioita tähdittänyt näyttelijä oli uransa huipulla, kunnes hänen elämänsä muuttui silmänräpäyksessä vuonna 2007.

Uransa huipulla ollut näyttelijä kärsi pitkään mielenterveysongelmista. Hän joutui sairaalahoitoon yritettyään itsemurhaa.

51-vuotias Wilson esittää isähahmoa lukuisissa komediaelokuvissa. Hollywood-tähdellä on vuonna 2011 syntynyt poika yhdessä Jade Duellin kanssa ja vuonna 2014 syntynyt poika Caroline Lindqvistin kanssa. Hänen entinen naisystävänsä Varunie Vongsvirates paljastaa avoimesti, ettei Wilson ole koskaan tavannut tytärtään.

Myrskyisä suhde

Pariskunta oli yhdessä noin viiden vuoden ajan. Lokakuussa 2018 perheeseen syntyi tyttövauva nimeltään Lyla. Vongsviratesin mukaan Wilson ei pitänyt raskausuutisesta, jonka seurauksena pariskunta erosi.

Vongvirates oli ollut siinä uskossa, että perheenlisäys olisi mieluinen yllätys näyttelijän perhetaustan takia. Wilsonin kerrotaan olevan hyvä isä kahdelle pojalleen.

FFN_IMAGE_50915681|FFN_SET_6005544950915681 Actor Owen Wilson went to the farmers' market with his son, Robert Wilson,…

Gepostet von L!Ko am Freitag, 28. Juli 2017

Koskettava pyyntö

Vongvirates kertoo avoimesti haastattelussa Daily Mailin kanssa, että Wilson on hylännyt oman tyttärensä. Wilsonin entinen naisystävä kuitenkin toivoo, että hänen lapsellaan olisi elämässään isä. Vongvirates yritti selvästikin viestiä lapsensa isälle haastattelun kautta. Wilson ei ole koskaan puhunut avoimesti tyttärestään.

Haastattelun mukaan Wilson maksaa kuukausittain elatusmaksuja noin 23 000 euron edestä. Näyttelijä auttaa rahallisesti tytärtään, mutta ei halua tavata häntä. Vongvirates kertoo haastattelussa Lylan tarvitsevan isäänsä. Vongvirates kehottaa Wilsonia olemaan yhteydessä, jotta tytär saisi ensimmäistä kertaa tavata isänsä.

”Hän on mahtava ja näyttää aivan sinulta” sanoo Varunie Vongsvirate.

View this post on Instagram

Prettiest girl in the 🌎

A post shared by Varunie (@varunie) on

Toivotaan, että Wilson haluaa lähitulevaisuudessa tavata tyttärensä!