Hoitohenkilökunta kieltäytyi työskentelemästä viikonloppuna – kokematon lääkäri koitui vauvan kuolemaksi

Lapsen syntymä tulisi olla onnellisin hetki vanhempien elämässä. Sarah ja Tom kokivat kuitenkin painajaismaisen synnytyksen. Viikon ikäinen poikavauva menehtyi sairaalassa.  

Sarah Richford kiidätettiin sairaalaan, koska lapsivesi oli mennyt. Sairaalassa synnytys ei kuitenkaan käynnistynyt riittävän nopeasti, joten lääkärit päättivät tehdä kiireellisen sektion. Kyseinen toimenpide kestää tavallisesti noin 30 minuuttia, mutta Sarahin keisarileikkaus kesti puolitoista tuntia.

Rowing update! 🚣🏼‍♂️ I just wanted to thank everyone for their hugely generous contributions to our rowing challenge…

Gepostet von Sarah Richford am Dienstag, 1. Mai 2018

Kävi ilmi, että hätäsektion suorittaneella henkilöllä ei ollut tarvittavaa koulutusta. Poikavauva oli syntyessään tajuton, eikä lapsi hengittänyt tai pitänyt minkäänlaista ääntä. Harry- poika oli alkanut jo muuttua sinertäväksi ja hoitohenkilökunta ymmärsi tilanteen vakavuuden vasta puoli tuntia myöhemmin.

Lääkärit saivat herätettyä poikavauvan. Vauva oli ollut pitkään tajuttomana, mikä oli aiheuttanut vakavia aivovammoja. Pariskunta sai nauttia lapsensa läsnäolosta seitsemän päivän ajan ennen kuin poika nukkui pois.

Sairaala on saanut paljon arvostelua huonosta hoidosta. Pariskunnan lapsi ei ole valitettavasti ainut vauva, joka on menehtynyt riittämättömän hoidon takia. Daily Mail -sivuston mukaan vakituiset työntekijät eivät halua tehdä vuoroja viikonloppuisin, jonka takia sairaala on joutunut palkkaamaan kokematonta hoitohenkilökuntaa.

Viranomaiset ovat ottaneet tehtäväkseen selvittää, mikäli vauvan kuolema johtui hoitohenkilökunnan kokemattomuudesta. Perhe on nostanut syytteen sairaalaa vastaan lapsensa kuolemasta.

Lepää rauhassa, pieni enkeli!

Lähetetään yhdessä vanhemmille paljon voimia!