Heitä kutsuttiin maailman kauneimmiksi kaksosiksi 8 vuotta sitten – katso, miltä he näyttävät tänä päivänä

Ihmisillä on tapana sanoa, että kaikki vauvat ovat suloisia. Tietysti useimmat meistä ovat sitä mieltä, että omat lapset tai lapsenlapset ovat kuitenkin jotain aivan erityistä ja heitä rakastetaan täysin pyyteettömästi.

Mutta kun Jaqi Clements synnytti kaksostyttärensä kahdeksan vuotta sitten, kaikki huomasivat heti, että näissä kahdessa lapsessa oli jotain hyvinkin erikoista. Vaikka tytöt olivat vasta vauvoja, heistä ennustettiin monin paikoin kasvavan ”maailman kauneimmat kaksoset”.

Tänä päivänä tytöt ovat kahdeksan vuotiaita ja tytöt ovat onnistuneet lunastamaan maailman kauneimpien kaksosten tittelin nimiinsä sadoilta tahoilta, jotka haluaisivat heidät malleiksi.

Jaqi Clements synnytti kesäkuussa 2010 kaksoset Ava Marien ja Leah Rosen, joita äiti rakasti välittömästi ensisilmäyksestä lähtien. Hänellä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan siitä, millaisen huomion keskipisteeksi tytöt joutuisivat sen jälkeen, kun heitä tituleerattiin maailman kauneimmiksi kaksosiksi.

Posted by Jaqi Clements on Saturday, June 18, 2016

Vain muutamaa vuotta myöhemmin molemmat ovat jo aloittaneet uransa malleina.

Ava Marien ja Leah Rosen ulkonäössä vain oli jotain, mikä sai ihmiset ihastumaan, kun he katselivat tyttöjä. Kenties se johtui heidän kauniista suurista sinisistä silmistään tai viattomista kasvoista yhdessä kauniiden hiusten kanssa. Oli kyse mistä tahansa, niin kaksosista on kuitenkin nyt kasvanut satumaisen kauniita tyttöjä kahdeksassa vuodessa.

Katso nyt vaikka itse.

Tytöistä tuli nuoresta iästään huolimatta nopeasti niin suosittuja, että he saivat oman malliagentin pitämään huolta siitä, että kaikki sujui oikein eikä kuvausten ja tilaisuuksien kanssa ollut ongelmia.

Nämä tytöt ovat kyllä uskomattoman kauniita. Eikö olekin mieletöntä, että kaksi ihmistä voivat näyttää näin paljon toisiltaan? Jaetaan näitä kuvia, jotta kaikki saavat nähdä "maailman kauneimmat kaksoset"!