Eronnut nainen kaipasi muutosta ulkonäköönsä – kampaamokäynnin jälkeen hän ei ole tunnistaa itseään

Pitkästä suhteesta irti pääseminen voi olla hyvinkin rankkaa. Avioliiton toivotaan kestävän koko elämän. Asiat ei aina mene suunnitelmien mukaisesti. Vicky oli naimisissa miehensä kanssa 44 vuotta. Pitkän yhdessäolon jälkeen pariskunta päätti jatkaa matkaansa eri suuntiin.

Rankan eron jälkeen Vicky tunsi olevansa hukassa. Hän päätti varata ajan kampaajalle saadakseen piristystä elämään. Tähtikampaaja Christopher Hopkins otti surun murtaman asiakkaan avosylin vastaan. Kampaamokäynti piristi eronnutta naista ja antoi hänelle tarvitsemaansa itseluottamusta.  

Eronnut nainen

Vicky murtui kyyneliin katsoessaan itseään peilistä. Hän kertoi pelkäävänsä yksinäisyyden tunnetta ja ajatusta uudesta alusta. Se on ihan ymmärrettävää, että yksinäisyys pelottaa 40 vuoden avioliiton jälkeen. Vicky oli viimeksi kokenut sinkkuelämää ollessaan 18-vuotias.

Kuva: Youtube / Kuvakaappaus

Mieletön muodonmuutos

Eronneella naisella oli heikko itsetunto ja paljon epäluuloja saavuttuaan tähtikampaajan luokse. Kampaaja halusi piristää Vickyn surullista olemusta ilmiömäisellä muodonmuutoksella. Hopkins päätti tehdä kaikkensa saadakseen Vickyn tuntemaan olonsa paremmaksi.

Kuva: Youtube / Kuvakaappaus

Liikuttui kyyneliin

Vicky oli erittäin tyytyväinen, eikä hän voinut pidätellä kyyneleitään. Hän liikuttui kyyneliin nähtyään lopputuloksen. Vickyn muodonmuutos kesti useita tunteja.

Kuva: Youtube / Kuvakaappaus

Hän sai tarvitsemaansa itseluottamusta jatkaakseen elämäänsä onnellisena naisena. Hän näyttää ainakin kaksikymmentä vuotta nuoremmalta muodonmuutoksen jälkeen.

Katso lopputulos tästä:

Aivan mahtava muutos!

Toivotetaan hänelle paljon onnea ja menestystä!