Ensimmäistä lastaan odottava äiti synnytti kolmoset: 3 päivää myöhemmin lääkärit löysivät karmivan yksityiskohdan lasten kalloista

Kun ensimmäistä lastaan odottavat vanhemmat Amy ja Mike Howard saivat kutsun tulla katsomaan ultrakuvaa tarkemmin heidän elämänsä muuttui kertaheitolla. Kyse oli kuitenkin pariskunnan ensimmäisestä lapsesta, joten he olivat ymmärrettävästi hyvin innoissaan.

Kun lääkärit tutkivat Amyn vatsaa tarkemmin he huomasivat, ettei tulossa ollutkaan vain yksi lapsi – vaan kolme!

New Yorkissa Yhdysvalloissa asuvat Amy ja Mike olivat todella yllättyneitä saatuaan kuulla odottavansa kolmosia! Samalla he olivat kuitenkin hyvin innoissaan ja odottivat ilolla pienten ihmeittensä saapumista maailmaan.

Kaksi pojista oli identtisiä kaksosia, mutta kolmas oli hieman eri näköinen.

Youtube

Vanhempien onni kääntyi myös nopeasti peloksi. Kävi ilmi, että vauvoilla, joiden nimet ovat Hunter, Jackson ja Kaden, oli kaikilla synnynnäinäinen sairaus, jotka kutsutaan kraniosynostoosiksi. Käytännössä se tarkoittaa pääkallon epämuodostumaa, joka voi aiheuttaa jopa vakavia aivovammoja pahimmillaan.

Kallon saumojen luutumishäiriöt ovat huuli- ja suulakihalkioiden jälkeen yleisimpiä pään ja kasvojen synnynnäisiä epämuodostumia. Kraniosynostoosilla tarkoitetaan yhden tai useamman sauman ennenaikaista luutumista. Seurauksena on poikkeava kallon muoto, jonka tyypilliset piirteet vaihtelevat sen mukaan, mistä saumasta on kysymys. Piirteet on mahdollista tunnistaa kliinisesti jo vastasyntyneellä. Röntgentutkimuksia tehdään vasta hoitoa suunniteltaessa asiaan perehtyneessä klinikassa. Kallon saumojen luutumishäi- riöiden hoito on kallon muotoa korjaava ja aivoille kasvutilaa tuova leikkaus. Yhdenkin sauman ennenaikaiseen umpeutumiseen on todettu liittyvän neuropsykologisia kehityshäiriöitä. Näiden lasten seuraaminen kasvukauden aikana on aiheellista, jotta mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua”, kirjoitetaan HUS:in verkkosivuilla.

Nämä kolmoset olivat kuitenkin täysin erityislaatuisia, sillä lääkäreiden mukaan tallennetussa historiassa ei tunnetta ainuttakaan tapausta, jossa kaikilla kolmella lapsella olisi ollut sama vaiva.

Youtube

Kun kolmoset olivat yhdentoista viikon ikäisiä he pääsivät korjausleikkaukseen. Kirurgit tekivät tarkkoja pieniä viiltoja jokaisen pojan päähän korjasivat kallon saumojen luutumishäiriöt.

Keväällä tehdyn leikkauksen jälkeen poikien oli pakko käyttää päässään käsin tehtyjä suojakypäriä 6-9 kuukauden ajan, jotka suojaavat ja tukevat pääkalloa sen kasvaessa lasten mukana.

Luojan kiitos kaikki meni lopulta parhain päin näiden pienten lasten osalta.

Alla olevalla videolla voit seurata perheen matkaa ja toipumista leikkauksen jälkeen:

Jaa tätä artikkelia kunnioittaaksesi kaikkia maailman ammattitaitoisia lääkäreitä, jotka pelastavat ihmisiä joka päivä!