Cayla Wilson: Traaginen tarina paljastaa, kuinka järkyttäviä seuraamuksia huumeilla voi liikenteessä olla

19-vuotias Cayla Wilson oli onnellisempi kuin koskaan aiemmin, kun hän hyppäsi sisään valkoiseen Buickiinsa ja käänsi avainta virtalukossa.

Hän oli viidennellä kuulla raskaana ja matkalla yhteen useista työhaastatteluista, joiden hän toivoi pian tuottavan tulosta.

Mutta sen sijaan, että hän olisi saanut tuon hakemansa siivoajan paikan, niin 19-vuotiaan tytön elämä saikin järkyttävän käänteen tuona päivänä huhtikuussa 2010.

Privat

Kun Cayla istui autoonsa ja lähti ajamaan, hän ei voinut tietää, että huumeaddikti Jack Whiteaker, joka oli pöllyssä metamfetamiinista, tulisi pian häntä vastaan väärällä puolen tietä.

Tajutessaan tilanteen Cayalalla ei enää ollut mitään mahdollisuutta reagoida siihen. Sekuntia myöhemmin tuo narkkari törmäsi keula edellä isolla Jeepillään Caylan autoon.

Caylan auton romu näyttää hyvin, kuinka voimakas ja kova törmäys on ollut. Koko autosta ei ole paljoa enää jäljellä.

Kun pelastajat saapuivat paikalle, Cayla oli elottomana auton romunsa sisällä. Hänet kiidätettiin sairaalaan, jossa lääkärit antoivat nuorelle odottavalle äidille yhden prosentin mahdollisuuden selviytyä hengissä.

Mutta vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, tuo 19-vuotias tyttö onnistui taistelemaan ja selviämään onnettomuudesta elävänä.

Hän päätyi kuitenkin koomaan, eikä osoittanut hengityksen lisäksi mitään elonmerkkejä. Hän oli vajonnut vegetatiiviseen tilaan.

Facebook

Lääkärit uskoivat, että Cayla tulisi pysymään tällaisena, sillä oli hyvin epätodennäköistä, että hän enää koskaan heräisi.

Hänen tyttärensä syntyi kiireisellä keisarinleikkauksella viisi viikkoa myöhemmin. Myös tytär sai erittäin vaikean alun elämäänsä.

Onnettomuus ja sitä seuranneet tapahtumat johtivat siihen, että JaiKyla nimen saanut tyttö kärsi vakavasta aivovammasta.

Facebook

Caylaa pidettiin sairaalassa vielä kuuden kuukauden ajan ja sen jälkeen kuntoutuksessa 18 kuukautta.

Hänen vanhemmistaan tuli tytön omaishoitajia, jotka vahtivat tätä 24 tuntia vuorokaudessa.

Twitter

Poliisi ymmärsi virheen

Whiteakerista otetut verikokeet todistivat, että hänellä oli veressään lähes hengenvaarallinen määrä amfetamiinia onnettomuushetkellä.

Onnettomuuspaikalle ensimmäisenä saapunut poliisi tajusi myös nopeasti järkyttävän totuuden, kun hän vilkaisi kolarissa osallisena olleen Jeepin sisään; Jack Whiteaker oli entuudestaan poliisille tuttu mies.

Tapauksen tutkinnassa selvisi, että Whiteaker oli ehdollisessa vapaudessa liittyen aiemmin saamaansa huumausainetuomioon, mutta hän ei ollut tavannut ehdonalaisvalvojaansa, kuten laki oli määrännyt.

Portlandissa työskentelevä poliisi oli tavannut Whiteakerin kahtena erillisenä kertana vain päivää ennen kohtalokasta onnettomuutta Caylan kanssa, mutta mies ei ollut pidättänyt Whiteakeria.

Tapauksesta teki vielä järkyttävämmän se, että Whiteaker ei näyttänyt edes pienintäkään ripettä myötätuntoa tai katumusta onnettomuutta kohtaan oikeudessa. Sen sijaan hän raivostui Caylan omaisille ja kiljui heille kurkku suorana oikeussalissa. Hänet tuomittiin vankeuteen 11 vuodeksi.

Vankilasta nauhoitetulla puhelulla Whiteaker myös valitti äidilleen, että hän tulisi ainoastaan kaipaamaan tupakkaa ja naisia aikana, jonka hän joutuisi viettämään vankilassa. Mies myös totesi toivovansa, että Cayla pysyisi koomassa koko lopun ikäänsä.

The Police in Portland

Cayla ja hänen tyttärensä saivat 9,3 miljoonan dollarin korvaukset Portlandin ja Clackamasin kunnilta, sillä viranomaiset olivat tehneet virheen päästäessään Jack Whiteakerin kulkemaan vapaalla jalalla, vaikka heillä oli ollut mahdollisuus pidättää tämä. Kyse oli tapahtuman aikaan suurimmasta korvauksesta osavaltion historiassa.

Rahasta vain pieni osa päätyi Caylan vanhemmille Denise ja Bill Wilsonille, jotka toimivat vammautuneen tyttärensä omaishoitajina.

Perhe joutui vararikkoon

Vuosien kuluessa perhe joutui todella pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin. Lopulta tilanne muuttui niin vaikeaksi, että Denise ja Bill, jotka olivat yhdessä huolehtineet tyttärestään ja lapsenlapsestaan päätyivät avioeroon yli vuoden ajaksi.

Tuon vuoden ajaksi oikeus määräsi asianajajan toimimaan Caylan ja JaiKylan laillisena huoltajana.

”Me riitelimme ja tappelimme”, Denise Wilson kertoo.

”Me emme ole täydellisiä. Me teemme virheitä. Jouduimme käymään läpi paljon surua ja tuskaa. Mutta löysimme lopulta tiemme takaisin toistemme luo. Se vain kesti hieman aikaa.”

Viime kesänä Denise Wilson muutti takaisin perheen kotiin ja tämän vuoden tammikuussa pariskunta vietti yhdessä 31. häävuosipäiväänsä.

Asiat alkoivat viimein näyttää hieman paremmilta. Kumpikaan vanhemmista ei suostunut uskomaan, että Caylan aivovammat olisivat niin pahoja, kuin mitä lääkärit olivat antaneet ymmärtää.

Facebook / Denise Wilson

He näkivät yhä saman ihanan Caylan noiden tyhjien silmien takana. Tyttö alkoi myös pitää ääniä, jotka kuulostivat siltä, kuin hän yrittäisi kommunikoida. Kahtena kertana vanhemmat olivat varmoja, että he kuulivat Caylan sanovan ”äiti”.

Vanhemmat sanovat, että Caylalla on oma kielensä. Hän sulkee silmänsä hetkeksi tarkoittaessaan ”kyllä”, kun häneltä kysytään kysymyksiä.

”Meillä on valokuvia hänestä, joissa hän nauraa tyttärensä kanssa”, Denise kertoo.

”Hänellä oli kyky saada kenet vain ilahtumaan.”

Valitettavasti tilanne sai jälleen pahemman käänteen helmikuussa 2018.

Kaikki alkoi siitä, kun Cayla sairastui infektioon. Tilanne päättyi lopulta siihen, että lääkärit joutuivat kirurgisesti poistamaan nestettä, jota oli kertynyt naisen kallon sisälle, mutta kaikki tiesivät jo tuolloin, että tilanne oli vakava.

Viikkoja myöhemmin vanhemmat joutuivat hyväksymään sen tosiasian, että heidän tyttärensä oli kärsinyt vakavasta aivoverenvuodosta. Cayla oli jälleen todella lähellä kuolemaa.

Viisi päivää myöhemmin, maaliskuun 30. päivänä, Cayla otti viimeisen henkäisynsä keskellä yötä. Bill Wilson uskoo, että hänen tyttärensä oli yksinkertaisesti saanut viimein tarpeekseen taistelusta.

Facebook

”Hän vaikutti väsyneeltä. Hän oli väsynyt kamppailemaan”, hän sanoo.

Cayla Wilson menehtyi kotona molempien vanhempien ollessa hänen vierellään. Hänen isänsä piteli tytön toista kättä ja äiti toista.

Denisen mukaan Caylan kasvoilla valui kaksi pientä kyyneltä samalla, kun hän otti viimeisen hengenvetonsa.

Facebook

Caylan serkku kirjoitti myöhemmin koskettavan jäähyväisviestin traagisessa muodossa:

”Eilen sinä pääsit viimein lepäämään. Cayla, sinä näytit niin kauniilta. Sinä näytit enkeliltä, joka oli maanpäällä valmiina levittämään siipensä. Minä rakastin sinua niin paljon Cayla ja toivon, että olisi voinut olla kanssasi kauemmin… Toivon, että olisin ollut hieman vanhempi, jotta minulla olisi enemmän yhteisiä muistoja kanssasi… mutta ne muistot, jotka minulla on, niitä tulen vaalimaan ikuisesti.

Jätit jälkeesi suurimman osan itsestäsi meille säilytettäväksi ja olemme tästä ikuisesti kiitollisia. JaiKyla on kaunis, viisas, hauska ja kiltti. Aivan kuten sinäkin… Haluan varmistaa, että tulen viettämään enemmän aikaa hänen kanssaan. Sillä perhe on kaikki kaikessa ja sinä olet todistanut sen meille viimeisen kahdeksan vuoden aikana.

En yksinkertaisesti voi kiittää sinua tarpeeksi, sillä nyt kun sinun aikasi on tullut, meidän perheemme on jälleen hitsautunut tiiviimmin yhteen kuin koskaan aiemmin. Tiedän, että tämä on asia, jonka sinäkin olisit halunnut.

? Sinä tiesit, että nyt oli sinun aikasi lentää korkealle kaikkein kauneimpien enkeleiden kanssa
? Tiedän, että sinä katselet minua ja tytärtäni sekä koko perhettämme pilvien päältä
? Minä rakastan sinua, serkku! Nyt ja ikuisesti!?”

Facebook

Hautajaisten jälkeen Denise ja Bill ovat suunnitelleet viettävänsä enemmän aikaa heidän poikansa kanssa. Hän on nyt 19-vuotias, mutta hän oli vain 11, kun hänen sisarensa joutui onnettomuuteen.

Bill suunnittelee jo innolla heidän yhteisiä kalastus- ja retkeilyhetkiään – kaikki nämä ovat asioita, joita he eivät ole voineet vuosiin tehdä, sillä heidän oli huolehdittava Caylasta.

”Mutta Cayla tulee silti olemaan ikuisesti kanssamme”, Bill muistuttaa.

Perhe aikoo myös kasvattaa Caylan tytär JaiKylen.

”Hän on todellinen ilopilleri. Hän tekee elämästämme niin paljon parempaa. Tyttäremme jätti meille lahjan ja se on JaiKyla”, Denise sanoo.

Facebook

Viimeiset kahdeksan vuotta ovat melkein murskanneet tämän koko perheen palasiksi surun, tuskan, väsymyksen ja taloudellisten ongelmien takia.

Silti Wilsonien tarina on kuitenkin kertomus rakkaudesta, myötätunnosta ja jaksamisesta.

Kun elämä yllättäen muuttui silmänräpäyksessä, niin Denise ja Bill näyttivät koko maailmalle, että he eivät hylkäisi tytärtään. He olivat hänen rinnallaan aina viimeiseen hetkeen saakka.

Toivottavasti olet nyt paremmassa paikassa Cayla. Ole hyvä ja jaa tätä kirjoitusta pitääksesi hänen muistoaan yllä.