Alzheimeria sairastava isä ei tunnista perhettään: Silloin poika saa idean, joka muuttaa kaiken

Onneksi hänen pojallaan Simonilla oli niksi, jonka avulla isän muisti saataisiin takaisin – joskin vain muutamaksi minuutiksi kerralla.

Musiikki oli aina ollut yksi Tedin elämän suurimmista intohimoista. Aiemmassa elämässään hän oli matkustellut ympäri Englantia esiintymässä ja laulamassa erilaisissa yökerhoissa sekä ravintoloissa.

Tultuaan vanhemmaksi ja sairauden alettua vaikuttaa hänen muistiinsa, alkoi esiintyminen kuitenkin olla jatkuvasti vaikeampaa.

Vaikka Ted ei kyennyt enää lähtemään kiertueelle, oli hänellä silti yhä rytmi veressään ja rakkaus musiikkia kohtaan tiukasti sydämessään.

– Isä on ollut laulaja koko elämänsä ja hän matkusteli esiintyen ympäri koko maata. Hän työskenteli tehtaalla ja mentyään naimisiin hän jatkoi esiintymistä yhä sivutoimena, Simon kertoo.

Hänen lempinimensä on ”The Songaminute Man”, koska hän osaa ulkoa niin monia kappaleita, kertoo Simon ja jatkaa:

– Viime vuosina hän on kuitenkin menettänyt ison osan muististaan – monesti hän ei edes tunnista meitä perheenjäseniä ja saattaa olla aggressiivinen.

Aggressiiviset purkaukset ovat vaikeita kaikille perheenjäsenille ja Tedin kanssa on vaikea yrittää tulla tuolloin toimeen. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Simon pysyi kuitenkin päättäväisenä sen suhteen, että halusi auttaa isäänsä pitämään intohimon liekkinsä musiikkia kohtaan palamassa edelleen kirkkaana.

Ei mennytkään kauaa ennen kuin hän keksi nerokkaan suunnitelman…

Kun Simon huomaa isänsä alkavan lipsua unohduksen tielle, hän laittaa soimaan yhden tämän vanhoista lempikappaleista ja laulaa itse mukana. Hyvin usein Ted muistaa laulun sanat ja yhtyy itsekin lauluun.

Nämä lyhyet rakkauden täytteiset hetket ovat niitä, jotka ovat pitäneet Simonin motivoituneena auttaessaan rakasta isäänsä kamppailussa muistinsa kanssa.

Simon ja Ted ovat myös alkaneet nauhoittaa yhteisiä laulujaan toivoen, että useammat ihmiset voisivat yhtyä heidän harrastukseensa. Perhe toivoo, että tämä samainen kikka voisi auttaa muitakin alzheimerin taudin kanssa kamppailevia ihmisiä hillitsemään sen oireita.

Isä ja poika ovat myös käynnistäneet rahankeräyksen voidakseen tuottaa kokonaisen albumin musiikkia. Simon on luvannut lahjoittaa 25% kaikista myyntien tuotoista suoraan alzheimerin tutkimukseen.

Katso nyt koskettava video, kun Ted ja Simon laulavat yhdessä autossa:

Exit mobile version