Äiti synnytti 3 tummaihoista lasta – isä murtuu kyyneliin nähdessään lapset

Elämme valitettavasti yhteiskunnassa, jossa monilla tuntuu olevan tiukkoja mielipiteitä sen suhteen, miltä oikean perheen ”pitäisi näyttää”.

Aaron ja Rachel Halbert ovat vanhempia, jotka saivat tästä omakohtaista kokemusta vihaisten kommenttien sekä ilkeiden katseiden myötä – vaikka todellisuudessa he olisivat ansainneet kiitosta sekä kunnioitusta rohkeasta päätöksestään.

Halbertit adoptoivat ensin kaksi lasta, mutta veivät perheen rakentamisen tämän jälkeen askeleen pidemmälle luettuaan mahdollisuudesta adoptoida munasolu.

Rakastavat vanhemmat halusivat tarjota kodin lapsille, joilla ei muuten olisi perhettä tai edes mahdollisuutta elämään. He päättivät käyttää jäädytettyjä munasoluja, jotka olivat odottaneet säilössä vuosien ajan.

Perhe ei halunnut antaa sellaisten seikkojen kuten ihonvärin vaikuttaa päätökseen, joten lopulta lääkärin kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen he päätyivät kahteen afroamerikkalaiseen lapseen.

Hyvin pian heidän tarinansa sai kuitenkin vielä entistä uskomattomamman käänteen.

© Facebook/Aaron Halbert

Rachel ja Aaron Halbert olivat haaveilleet pitkään perheen perustamisesta sekä vanhemmuudesta, mutta valitettavasti biologisella tavalla raskaaksi tuleminen osoittautui lähes mahdottomaksi.

Siitä johtuen pari päätyikin adoptoimaan kaksi lasta – yhden pojan ja yhden tytön.

Halbertien ratkaisu herätti paljon kysymyksiä sekä vahvoja mielipiteitä, sillä heidän adoptoimansa lapset olivat tummaihoisia, kun taas vanhemmat itse olivat valkoihoisia.

– Tiesimme, että valkoinen pariskunta tummien lasten kanssa voisi aiheuttaa voimakkaita reaktioita. Kohtaamme jatkuvasti iäkkäämpiä valkoisia rouvia, jotka katsovat meitä tyrmistyneinä ostoskeskuksessa tai sitten afroamerikkalaisia äitejä, jotka vain pudistelevat päitään nähdessään meidän, Aaron-isä kertoi perheen kohtaamasta vihasta Washington Post -lehdelle.

© Facebook/Aaron Halber

Kaikesta tästä huolimatta Aaron ja Rachel olivat kuitenkin itse äärimmäisen ylpeitä pienistä ihanista lapsistaan sekä koko perheestään. He kuitenkin haaveilivat yhä suuremmasta perheestä, joten luettuaan mahdollisuudesta ”adoptoida” munasoluja he päätyivät keskustelemaan siitä lääkärin kanssa.

Lopulta Racheliin istutettiin kaksi afroamerikkalaista alkuperää olevaa munasolua, jotka olivat istuneet odottamassa jäädytettyinä jo 15 vuoden ajan. Halbertit ajattelivat ratkaisun olevan hyvä, sillä tällöin nyt syntyvät kaksoset istuisivat hyvin jo olemassa olevaan perheeseen sekä heidän vanhempiin sisaruksiinsa.

– Asiantuntijat ja lääkärit hyväksyivät ajatuksemme siitä, että lapset istuisivat hyvin perheeseemme, joten valintamme sai osakseen tukea, Aaron kertoo.

© Facebook/Aaron Halbert

Kuusi viikkoa myöhemmin pariskunta sai kuitenkin kuulla todellisen yllätyksen, kun he vierailivat lääkärin vastaanotolla Hondurasissa.

– Kuvailimme tilannetta lääkärillemme espanjaksi (huonolla kielitaidolla). Hän kysyi meiltä useita kertoja, olimmeko varmoja siitä, että munasoluja oli kaksi. Kyllä tietenkin olimme varmoja, me vastasimme, Aaron kertoo.

Pian lääkärin ihmettelyn syy kuitenkin selvisi, sillä toinen Racheliin istutetuista munasoluista oli jakautunut kahdeksi. Hän oli todellakin raskaana, mutta odottikin kaksosten sijaan kolmosia!

© Facebook/Aaron Halbert

Synnytys sujui lopulta hyvin ja Aaron sekä Rachel olivat nyt 5 tummaihoisen lapsen onnellisia vanhempia.

– On ollut erittäin sydäntälämmittävää saada tukea kirjaimellisesti kaikilta ystäviltä ja koko suvultamme. Elämme tällä hetkellä mielestämme omaa unelmaamme. Unelmamme ei välttämättä näytä siltä kuin perinteisillä perheillä, mutta olemme erittäin kiitollisia kaikesta mahdollisesta, peilaten maamme historiaan, kertoo Aaron. 

© Facebook/Aaron Halber

– Tunsin suura iloa raskauden aikana, kun katselin tytärtäni ja poikaani, jotka pussasivat valkoisen vaimoni vatsaa. Lapset toivottivat joka ilta ”hyvää yötä” tuleville sisaruksilleen ja nyt he saivat vihdoin nähdä heidät kasvotusten.

Eivätkö he olekin suloisia?

© Facebook

Aaron kuvaa perhettään kauniilla sanoilla:

– Muistan aina erään ystäväni, joka sanoi, että hän haluaa adoptioprosessin menevän niin, että perhe tulisi näyttämään pieneltä yhdistyneeltä kansakunnalta. Nyt, kun minä katson perhettäni, vien ajatuksen vielä pidemmälle ja uskon, että perheeni on pieni pala taivaasta.

Voit katsoa Halbertin perheen ainutlaatuisen tarinan alla olevasta videosta:

Rakkaus ei katso ihmisen DNA:ta tai ihonväriä. 

Jaa tämä tarina, mikäli Halbertin perhe toimii mielestäsi erinomaisena esimerkkinä muille ihmisille!