Äiti soitti pianoa helpottaakseen sairaan poikansa oloa – hoitaja liikuttui kuultuaan laulun sanat

Lincoln Tanner on nuoresta iästään huolimatta joutunut viettämään paljon aikaa sairaalassa. Onneksi hänellä on ympärillään hyvä tukiverkosto. Lincolnin äiti on tehnyt kaikkensa, jotta sairaalla pojalla olisi mahdollisimman hyvä olla.

Poika sairastaa harvinaista epilepsiaa. Lincoln saattaa saada päivän aikana jopa parisataa epileptistä kohtausta. Kolmen lapsen äiti vei poikansa Duke Cancer Institute -sairaalaan, joka sijaitsee Pohjois-Carolinassa. Poika käy säännöllisesti sairaalassa erilaisissa tutkimuksissa. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Daily Mail -uutissivusto.

Voimaannuttava kappale

Äiti löysi sairaalasta kauniin pianon. Hän halusi soittaa sairaalle lapselleen voimaannuttavan kappaleen. Lincoln istui rattaissa pianon vieressä. Äiti esitti kappaleen nimeltään Never Enough, joka tunnetaan parhaiten The Greatest Showman -elokuvasta.

Kuva: Youtube / Kuvakaappaus

Koskettava hetki

Sairaalan hoitohenkilökunta sai ikuistettua tämän koskettavan hetken. Äiti unohti hetkeksi kaikki murheensa ja uppoutui musiikkiin. Musiikin merkitys korostuu vaikeina aikoina. Musikaalisesti lahjakas äiti ei huomannut ihmisten kerääntyneen hänen ympärilleen. Sairaalan henkilökunta liikuttui äidin koskettavasta esityksestä.

Äidin tarkoituksena oli parantaa poikansa oloa, mutta samalla hän onnistui piristämään itseään sekä hoitohenkilökuntaa. Hoitajan kuvaama video levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa. Tämä koskettava video saavutti hetkessä suuren suosion.

Kun tietää tarinan videon taustalla, on sitä vaikeaa katsoa herkistymättä. Äidin rakkaus lastaan kohtaan on niin ääretöntä, että sitä on vaikeaa käsittää.

Lähetetään perheelle paljon voimia ja jaksamista! Jaa sinäkin tämä artikkeli, jotta kaikki kuulisivat tämän koskettavan tarinan.