Äiti luuli kärsivänsä uupumuksesta – sitten lääkäri kertoi, että hänellä on vain muutama päivä elinaikaa jäljellä

Moni meistä saattaa tuntea uupumusta ja stressiä jossain vaiheessa elämäänsä. Pitkät ja vaativat työpäivät voivat viedä aikaa henkilökohtaisesta elämästämme, eikä jätä tarpeeksi aikaa palautumiseen.

On tärkeää oppia kuuntelemaan kehon antamia signaaleja, ja pitämään huolta omasta hyvinvoinnista. Tämä tarina naisesta on varoittava esimerkki siitä, mitä käy, jos ei ota huomioon kehon antamia merkkejä.

30-vuotias Christina Ferrara tunsi itsensä epätavallisen väsyneeksi ja uupuneeksi. Hän luuli, että tämä johtui hänen kuluttavista työviikoistaan, mutta kun muita oireita alkoi ilmaantumaan, hän aavisti, että kaikki ei ollut hyvin.

Christinan oireisiin kuului muun muassa ikenien verenvuoto ja virtsan tummempi väri. Aluksi Christina ei ymmärtänyt huolestua oireista. Hän luuli, että hän harjasi hampaitansa liian kovaa ja ei juonut tarpeeksi vettä. ”Luulin, että se oli vain ikävä muistutus siitä, että täytän kolmekymmentä”, hän kertoi Dailymail-lehdelle.

Kuva: Instagram

Christina laittoi oireet vanhaksi tulon merkiksi eikä osannut huolestua hänen tilanteesta. Lopulta keltataudin kaltainen iho ja korkeat entsyymitasot laittoivat Christinan viimein menemään tutkimuksiin. Lääkärit laittoivat hänet saman tien hoitoon. Christina ei tiennyt, että oireet, joita hän koki olivat merkkejä maksan vajaatoiminnasta.  Hänen ihonsa oli keltainen päästä varpaisiin ja lääkärit sanoivat, että hän oli vaarassa kuolla viikonloppuun mennessä. Hänen ammoniakkitasot olivat hengenvaarallisen korkealla, vaarantaen hänen aivojensa terveyden. Myrkylliset aineet hänen maksassa olivat vaarassa levitä koko hänen kehoonsa hetkenä minä hyvänsä ja hänet asetettiin elinluovutusjonossa ensimmäiseksi.
”Kaikki oireet, joista minua oli varoitettu, tapahtui 16 tunnissa. Se oli nopein taudin leviäminen, mitä lääkärit olivat ikinä nähneet”, Christina kuvailee kokemustaan.

Ensimmäinen potentiaalinen maksa, jonka lääkärit vastaanottivat, oli liian iso. Seuraava oli liian kipeä, ja kolmas liian heikko Christinalle. Tilanne näytti epätoivoiselta, kunnes neljäs luovutus oli täydellinen. ”Se oli suuri ihme. Tuntui kuin olisin saanut uudet paristot”, Christina kertoo.

Sairaalahenkilökunta oli yllättynyt kuinka rivakan toipumisen Christina kykeni tekemään koko kokemuksensa jälkeen. ”Käytän lääkkeitä, jotta elimistöni ei hyljeksi maksaani. Minulla on korkea riski sairastua ihosyöpään enkä voi syödä mitään, jossa voi olla bakteerivaara kuten mereneläviä”.

Kuva: Instagram

Vaikeuksista huolimatta Christina sanoo, että hän on päättänyt pysyä optimistisena ja on kiitollinen sille, joka lahjoitti maksansa hänelle. ”Tarvitsin minulle sopivan maksan ja se henkilö, joka antoi sen minulle, on minun suojelusenkelini”, Christina sanoo kiitollisena.

On tärkeää, että kuuntelemme kehomme signaaleja ja toimimme ajoissa, mikäli jokin on vialla. Jaa tämä artikkeli ystävillesi, jotta he muistavat pitää huolta terveydestään!