Äiti löysi 25 veristä puremajälkeä 15-kuukautisen tytön selästä – järkyttävä totuus selvisi päiväkodissa

Oikean päivähoitopaikan valitseminen voi olla haastava paikka vanhemmille.

On varmistuttava muun muassa siitä, että oppimisympäristö on sopiva ja lapsi tulee toimeen henkilökunnan kanssa.

Vanhemmat saattavat tästä syystä käyttää suuren määrän aikaa löytääkseen täydellisen päiväkodin.

Yhdysvaltojen Arizonassa asuva äiti luuli löytäneensä täydellisen päivähoitopaikan pienelle tyttärelleen.

Sitten eräänä iltapäivänä, kun hän oli menossa hakemaan tytärtänsä, hän kauhistui nähdessään mitä lapselle oli käynyt.

Alice työskenteli Arizonan yliopistossa ja päiväkoti oli sopivan lähellä hänen työpaikkaansa.

Eräänä päivänä Alice saapui päiväkotiin noutaakseen hänen lapsensa. Hän oli sokissa nähtyään 15-kuukautisen lapsen selän.

Äiti oli täysin shokissa nähtyään mitä 15-kuukautiselle Rosalynnille oli käynyt. Kuva: Youtube / Inside Edition

“Se oli selkäpiitä karmivaa. Tunsin olevani samaan aikaan vihainen että surullinen”, Alice Martin kertoo.

Hän vaatii nyt vastauksia Creative Beginnings -päiväkodilta (suom. luovat alut) siihen, miksi hänen lapsensa selässä oli yli 20 purujälkeä.

Alice huomasi jäljet Rosalynnin selässä, kun he olivat tulleet kotiin ja vaihtaneet tytön vaatteita.

“Ihmettelin, että ovatko nuo todella puremisesta aiheutuneita jälkiä. Niitä oli yli 25”, Alice kertoo WKYT-kanavalle.

Puremajälkiä oli pitkin Rosalynnin selkää. Kuva: Youtube / Inside Edition

Arizonan poliisi käynnisti tutkimuksen asiaan. Tutkimukset osoittivat, että jäljet ovat aiheuttaneet toinen lapsi päiväkodissa. Ketään ei ole kuitenkaan pidätetty.

Alice on harmissaan siitä, että hänen lastansa ei suojeltu tilanteen sattuessa. ”Minusta tuntuu, että jätin lapseni henkilölle, joka ei katsonut hänen peräänsä lainkaan.”

Äiti on huolissaan siitä, että sama voi tapahtua myös muille lapsille, mikäli tilanteeseen ei puututa.

On selvää, että syyllinen on löydettävä. Yksikään lapsi ei saisi joutua fyysisen tai sanallisen kiusauksen kohteeksi! Jaa, jos olet samaa mieltä.