Äiti kärsi liki vuoden kovasta päänsärystä – sitten röntgenkuvat paljastivat aivoista löytyneet kahdeksan munaa

Neljä vuotta sitten perheenäiti sai musertavia uutisia hakeuduttuaan lääkäriin jatkuvan päänsäryn takia.

31-vuotias Yadiro Rostro kärsi yhdeksän kuukauden ajan päänsärystä ja heikentyneestä näöstä. Pienten lasten äiti hakeutui lääkäriin omituisten oireiden takia.

Kuva: Youtube / Inside Edition

Lääkärit päättivät välittömästi kuvata naisen aivot. He huomasivat, että perheenäidin kuvat poikkesivat paljon tavallisesta. Lääkärit olivat alkuun siinä uskossa, että kyse oli aivokasvaimista.

Kuva: Youtube/ Inside Edition

Lääkärit tekivät lisää tutkimuksia selvittääkseen, mistä todellisuudessa oli kyse. Pian selvisi, että perheenäidin aivoissa oli pieniä munia. Eli toisin sanoen hänen aivoissaan oli heisimatoja, jotka olivat päässeet elimistöön pilaantuneen ruoan takia. Heisimadot ovat kulkeutuneet naisen aivoihin verenkierron kautta. Röntgenkuvassa näkyi selvästi kahdeksan munaa.

Kuva: Youtube / Inside Edition

Yadiro oli ollut perheensä kanssa Meksikossa kaksi vuotta aikaisemmin. Lääkärit epäilevät, että hän sai tartunnan pilaantuneesta ruoasta.

Kuva: Youtube / Inside Edition

Lääkärit tekivät kiireellisen leikkauksen, jossa heidän oli avattava hänen kallonsa. Toimenpide sujui suunnitelmien mukaisesti ja he saivat kaikki munat irrotettua naisen aivoista. Perheenäidillä ei ole enää päänsärkyä ja hänen näkönsä on parantunut huomattavasti. Onneksi leikkaus sujui hyvin ja äiti selvisi hengissä.

Katso video:

Tämä tarina osoittaa sen, että kannattaa hakeutua lääkäriin omituisten oireiden kanssa.

Jaetaan yhdessä tätä tarinaa kaikille ystäville!