Äiti iloitsi tyttären miehen kuoltua – käsittämätön viesti sai tyttären järkyttymään: ”Olet oksettava ihminen”

Kun elämässä kohtaa tragedian, on erityisen tärkeää, että läheiset ihmiset ovat läsnä ja tukevat sinua. Kaikki eivät kuitenkaan ajattele samalla tavalla.

Tämän sai kokea myös eräs nainen, jonka äiti lähetti hänelle sydäntä särkevän viestin pian sen jälkeen, kun hän oli menettänyt miehensä.

– Viimeinen tekstiviesti, jonka sain häneltä täysin yllättäen, oli ’Olen iloinen, että aviomiehesi kuoli. Sinä ansaitsit sen’, se tuli kolmelta aamuyöllä, Brittani Cole kertoo Love What Matters -sivustolle.

Meillä kaikilla on omat ainutlaatuiset ja uniikit suhteemme perheenjäsentemme kanssa.

Kenenkään perhe ei ole tismalleen samanlainen kuin toinen.

Jokaisessa perheessä välillä riidellään ja kiistellään, mutta nämäkin asiat käsitellään lopulta omalla tavalla eri suhteissa.

Myös onnelliset hetket jaetaan yleensä perheen ja läheisten kanssa yhdessä iloiten ja nauraen.

Valitettavasti kaikki perhesuhteet eivät kuitenkaan toimi tällä tavalla.

Brittani Cole nimisen naisen tapaus kertoo juuri siitä varjopuolesta, josta puhutaan aivan liian harvoin. Hän kertoo avoimesti ja rohkeasti vaikeasta suhteesta, joka hänellä on oman äitinsä kanssa.

Äidin järkyttävät sanat tyttärelle

Hän kertoo Love What Matters -sivustolle kuinka sai kuulla ikäviä ja järkyttäviä asioita suoraan oman äitinsä suusta.

Sad woman
Kuvan nainen ei liity tapaukseen. Kuvituskuva: Shutterstock

Siinä missä muut perheet ovat vierailleet toistensa luona pihalla karanteenin aikana tai soitelleet ja järjestäneet yhteisiä videopuheluita, niin Brittanin kohdalla tilanne on ollut täysin toinen.

– Minun karanteenini on ollut hyvin toisenlainen kuin muilla. Minulla ei ole lainkaan perhettä, joka välittäisi minusta. Äitini ei ole sellainen, joka soittaisi videopuhelun vain kysyäkseen vointiani, eikä minulla ole muuta perhettä, joka sanoisi ’rakastan sinua’ näinä vaikeina aikoina.

– Itseasiassa maailmanlaajuisesta pandemiasta huolimatta en ole koskaan muulloinkaan kuullut noita sanoja äitini suusta vilpittömästi. Hän käyttää sellaista kieltä vain manipuloidakseen minua, Brittani avaa tilannettaan.

Hän kertoo alkaneensa itse aikuisella iällä lopulta pohtia sitä, mikä hänen äitiään voisi todella vaivata, ja voisiko hän edes mitenkään auttaa tätä.

Alkoi ”ymmärtää” äidin käytöstä

Silloin hän päätyi etsimään tietoa narsistisista ihmisistä ja ymmärsi, että moni kuvailuista osui tismalleen hänen äitiinsä ja tämän tilanteeseen.

Mitä enemmän hän luki, sitä paremmin palaset alkoivat loksahdella kohdalleen.

– Kun ymmärsin, että oli olemassa oikea termi sille emotionaaliselle sekä henkiselle pahoinpitelylle, jolle hän on minut koko elämäni altistanut, minusta tuntui siltä, kuin valtava kivi olisi pudonnut sydämeltäni. Tajusin sen kaiken olleen totta – ahdistukseni nuoruudessa, kaikki ne kyyneleet ja heikko itsetuntoni –- mutta nyt minulla oli viimein termi, jolla kykenin selittämään ja ymmärtämään sitä.

– Kaikki ne vuodet, kun jouduin leikkaamaan kauniit vaaleat hiukseni lyhyeksi, koska ’en saanut olla kauniimpi kuin hän’, kaikki ne vuodet huutoa siitä, miten olin vain pelkkä ’hyödytön vahinko’ alkoivat käydä järkeen, Brittani kertoo.

Äidin narsismin ymmärtäminen auttoi Brittania käsittelemään asiaa, mutta se ei silti tarkoittanut, että heidän suhteensa olisi korjaantunut. Maailman laajuinen pandemia aiheutti myös sen, että vaikka hän jostain syystä olisikin halunnut, niin hän ei voinut käydä vierailemassa äitinsä luona.

Brittanin mukaan hänen äitinsä käytti myös tämän tilanteen täysin hyväkseen.

Kylmäävät sanat

Sen sijaan, että äiti olisi keskittynyt omaan elämäänsä karanteenin keskellä, hän yritti saada Brittanin tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, ettei tämä ollut vieraillut äitinsä luona.

– Viime viikolla hän lähetti minulle tekstiviestin jossa luki: ”Sinä olet oksettava ihminen, koska et edes käy katsomassa minua” vaikka olemme tiukan karanteenin keskellä.

– Me emme edes ole puhuneet moniin kuukausiin, koska viimeisin viesti, jonka sain häneltä täysin tyhjästä oli ”Olen iloinen, että aviomiehesi kuoli. Sinä ansaitsit sen” ja sen hän lähetti minulle täysin puskista kello kolmelta aamuyöstä.

– Jollain tapaa hän ei ole ymmärtänyt sitä, että käytöksensä takia me emme ole väleissä, emmekä missään nimessä ole ”ystäviä”. Nyt hän yrittää saada minua tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, etten suostu rikkomaan karanteenia vierailemalla hänen luonaan yli kolmen tunnin matkan päässä – vaikka me emme näe toisiamme normaalisitkaan emmekä ole väleissä.

Vaikka äiti on kohdellut Brittania järkyttävällä tavalla koko tämän elämän ajan, niin nainen ei silti ole kyennyt katkaisemaan siteitä tähän kokonaan.

Kaipaa apua ja vertaistukea

Hän kertoo lähettäneensä äidilleen avustuksia karanteenin aikana, jotta tämä voisi selvitä yksin kotona.

Ystävällisestä eleestä huolimatta hän ei saanut tältä koskaan edes kiitosta tai kuittausta siitä, että ruokatarvikkeet ja kuiva-aineet olivat tulleet perille.

Puhumalla avoimesti omasta äitisuhteestaan Brittani toivoo, että hän voisi auttaa muita ihmisiä, jotka elävät samanlaisessa tilanteessa.

– Jos olet narsististen vanhempien lapsi, saatat olla jo huomannut, että he käyttävät pandemiaa hyödykseen entistä kovemmin. Joka tapauksessa, muista pitää pääsi ylhäällä. Me kyllä selviämme tästä.

– Sinun ei tarvitse huolehtia muusta kuin omasta ja rakkaimpiesi turvallisuudesta sekä terveydestä. Älä anna heidän manipuloida sinua.

Sad woman
Kuvan nainen ei liity tapaukseen. Kuvituskuva: Shutterstock

Järkyttävä tilanne. On vaikeaa edes kuvitella, että joku voisi puhutella rakasta ihmistään tuolla tavalla, jolla äiti tyttärelleen viestittelee.

Oletko sinä kokenut mitään vastaavaa? Kerro oma tarinasi Facebookin kommenttiosissa – me olemme kaikki täällä yhdessä tukenasi.