Äiti hylkäsi vauvan harvinaisen sairauden takia – inspiroi nyt miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa

Synnytys on varmasti monen naisen mielestä todella kivulias ja rankka kokemus. Oman lapsen näkeminen ensimmäistä kertaa on hyvin merkityksellinen hetki, jolloin kaikki muut asiat unohtuvat.

Gabe-poika syntyi Brasiliassa, mutta joutui heti synnytyksen jälkeen vanhempansa hylkäämäksi. Äiti ei halunnut olla osana poikansa elämää, koska hänen ulkonäkönsä poikkesi huomattavasti muista lapsista.

Lääkärit olivat aivan ihmeissään nähtyään poikavauvan, joka syntyi ilman käsiä ja jalkoja. Äiti ei hyväksynyt poikansa ulkonäköä, jonka takia Gabe joutui lastenkotiin jo muutaman päivän ikäisenä.

Harvinainen sairaus

Gabella on harvinainen sairaus nimeltään Hanhartin oireyhtymä. Hanhartin oireyhtymä tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisen raajat eivät kehity tavalliseen tapaan.

Poikavauvan tilanne oli vielä hieman monimutkaisempi, sillä hänelle ei kasvanut raajoja laisinkaan. Gabe joutui viettämään paljon aikaa sairaalassa ja erilaisissa tutkimuksissa, sillä hän oli huomattavasti muita vauvoja pienempi.

Oli hyvin pieni todennäköisyys, että poika adoptoitaisiin hänen harvinaisen sairautensa takia. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu päivittäin, kunhan vain jaksaa uskoa siihen.

Kuva: Youtube/Barcroft TV

Ihme tapahtui

Yhdysvaltalainen pariskunta näki kuvan Gabesta ja he ihastuivat välittömästi hänen valloittavaan hymyynsä. Janella asui miehensä Ronin kanssa Ohiossa, Yhdysvalloissa. Perheellä oli jo entuudestaan kolmetoista lasta, jonka takia vielä yhden lapsen adoptoiminen mietitytti heitä.

Janella ei kuitenkaan saanut poikaa mielestään, joten he päättivät adoptoida vauvan. Pariskunta halusi antaa pojalle mahdollisuuden elää normaalia elämää sairaudestaan huolimatta.

– Meillä oli huolemme, mutta en voinut olla ajattelematta häntä, kertoi Janella haastattelussa Today-sivuston kanssa.

Gabe muutti uuden perheensä luokse Yhdysvaltoihin, jossa hän sai tarvitsemaansa rakkautta ja huolenpitoa. Gabe istui pyörätuolissa melkein koko lapsuutensa.

Hänen vanhempansa kannustivat häntä olemaan itsenäinen. 12-vuotiaana hän pystyi jo elämään täysin tavallista elämää. Poika teki kaikkensa, jotta hänellä olisi valoisa tulevaisuus sairaudestaan huolimatta.

Ron kertoo haastattelussa, että hänen poikansa seurasi unelmiaan pienestä pitäen. Gabe kävi koulua aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin hänen ikäisensä nuoret. Hänen suurin intohimonsa on tanssiminen, jonka takia hän liittyi koulun tanssiryhmään. Gabe ei anna sairautensa olla esteenä tai tekosyynä.

Kuva: Youtube/Barcroft TV

Gabe on tehnyt paljon töitä sen eteen, jotta hän voisi elää melko tavallista elämää. Hän tekee päivittäin sellaisia asioita, jotka auttavat häntä saavuttamaan unelmansa. Gabe pitää todella paljon uimisesta ja urheilemisesta ylipäätänsä.

Häneltä on vuosien aikana kysytty monta kertaa, mikäli hän toivoisi raajaproteesit. Hän on aina vastannut kieltävästi, sillä hän kokee pärjäävänsä hyvin ilmankin.

– Olen ylpeä saavutuksistani, kertoo Gabe haastattelussa Barcroft TV-sivuston kanssa.

Gabella on paljon ystäviä, jotka kannustavat ja tukevat häntä kaikessa. Hän on myös pärjännyt todella hyvin koulussa.

Kuva: Youtube/Barcroft TV

Valoisa tulevaisuus

Valmistumisen jälkeen hän muutti pois vanhempiensa luota ja elätti itsensä toimimalla motivaatiopuhujana. Janella ja Ron halusivat, että Gabe oppisi elämään ja toimimaan itsenäisesti.

– Olemme aina halunneet hänen valitsevan oman polkunsa elämässään, kertoo Ron haastattelussa.

Kuva: Youtube/Barcroft TV

Gaben positiivinen elämänasenne on motivoinut sekä hämmästyttänyt ihmisiä ympäri maailmaa. Hän on opettanut läheisilleen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Gabe luo itselleen uraa motivaatiopuhujana ja hän on onnistunut siinä todella hienosti. Häneltä kysytään usein, jos hän pitää elämäänsä haastavana. Gabe on paljastanut, että kaikki on pelkästä asenteesta kiinni.

Katso video hänen elämästään:

Ihmisten tulisi ottaa mallia hänen elämänasenteestaan! 

Jaa tämä mahtava tarina kaikille ystävillesi!