Äiti huomaa tyttärensä jaloissa suuria rakkuloita: Päiviä myöhemmin poliisi paljastaa kamalan totuuden

Lapsen saaminen on mieletön hetki, jonka jokainen vanhempi muistaa varmasti ikuisesti. Lapsen saaminen tuo kaiken ilon lisäksi mukanaanmyös vastuun.

Tiedän monia, jotka kuvittelevat että äityisloma on kuin pidennetty kesäloma…

Voin kuitenkin taata että pienten lasten kanssa ahertaminen on paljon rankempaa kuin tavallinen päivätyö. Vapaa-aikaa ei käytännössä ole juuri lainkaan, sillä pieni lapsi tai useampi lapsi vaatii jatkuvaa huolenpitoa.

Et voi mennä vessaan niin että suljet oven tai nauttia kahvikupillista lempi lehden ääressä.

Kaikki vanhemmat tarvitsevat siis joskus omaa aikaa, jonka aikana ”paristot” latautuvat uusia koettelemuksia varten. Ja niin kävi myös tässä tapauksessa, kun äiti halusi olla hetken rauhassa.

Äiti oli palkannut lastenhoitajan, joka tulisi pitämään huolta 6 kuukauden ikäisestä lapsesta, sillä välin kun hän kävi viettämässä omaa aikaansa.

Vanhemmat olivat olleet poissa vain muutaman tunnin ja 36-vuotias lapsenvahti, Ismelda Ramos Mendoza, piti sillä välin huolta 6 kuukauden ikäisestä tyttärestä.

Äiti palasi kotiin ja huomasi välittömästi että tyttären jaloissa oli suuria rakkuloita.

Bladenburg Police Department

Hän kysyi lapsenvahdilta mitä oli tapahtunut, mutta hän ei tiennyt asiasta mitään.

Pelästyi ja soitti poliisit

Äiti kuitenkin arvasi välittömästi että jotain oli tapahtunut, niinpä hän soitti poliisit ja teki asiasta rikosilmoituksen.

Tämän jälkeen hän vei tyttärensä sairaalaan, jossa lääkärit totesivat että vauvalla oli vakavia palovammoja.

Pixabay (Kuvassa esiintyvä vauva ei liity tapaukseen)

Myöhemmin kävi ilmi että 36-vuotias lapsenvahti oli ruokaa laittaessaan raivostunut, kun vauva ei suostunut olemaan hiljaa.

Tuolloin Ismelda painoi vauvan jalat tulikuumalle paistinpannulle, sillä hän halusi rangaista lasta, The Washington Post kirjoittaa.

Vanhempien tulisi aina olla tarkkoja siitä, kenelle he antavat lapsensa hoitoon. Onneksi äiti oli tällä kertaa vain muutaman tunnin poissa, sillä tyttären henki olisi voinut olla muussa tapauksessa vaarassa.

Lasten pahoinpitely ja satuttaminen on anteeksiantamatonta! On aivan käsittämätöntä, että joku voi satuttaa vauvaa tällä tavalla.