Äidin vatsa kasvaa jättiläismäiseksi – lääkärit menevät paniikkiin ja pyytävät häntä uhraamaan yhden lapsen

Chloe ja Rohan Dunstan ovat kolmen pojan vanhempia, mutta he ovat aina haaveilleet tyttärestä. Kun Chloe tuli raskaaksi neljännen kerran raskaaksi, pariskunta piteli peukkuja.

Mutta tavanomaisen rutiinitarkastuksen yhteydessä kaikki muuttui. Ultraäänikuva paljasti jotain todella harvinaista.

Facebook

Oli ensimmäinen kerta, kun Chloe oli menossa rutiinitarkastukseen. Tällä kertaa hän oli kuitenkin hermostunut, sillä maha tuntui vain kasvavan ja kasvavan. Se oli valtava.

Mutta Chloe ei olisi koskaan osannut odottaa mitä lääkärit sanoivat hänelle seuraavaksi.

Facebook

”Me menimme sinne ultraääntä varten ja kun kuva ilmestyi näytölle olin varma että näin kaksi arpea. 

Tarkemman tutkimuksen jälkeen lääkäri sanoi meille: ”Minä voin kertoa mitä kuvassa näkyy. Näen vauvan tässä ja toisen vauvan tässä. Minä aloin itkeä ja tärisin, tarkoitatko että mahassani on kaksoset? Minä en voinut uskoa sitä”, Chloe kirjoittaa Facebookissa.

Facebook

Chloe ei odotti kaksosten sijaan kolmosia.

Aivan uusi elämä kolkutti ovella. ”Pikkuinen” viiden hengen perhe tulisi kohta olemaan kahdeksan hengen perhe.

Seuraavassa rutiinitarkastuksessa Chloe ja Rohan saivat kuulla unelmiensa uutisen: he tulisivat saamaan pienen tyttären. Mutta lääkärit kertoivat samalla painajaismaiset uutiset. Hän joutui tekemään valinnan, jota yhdenkään äidin ei tulisi tehdä.

Chloe odotti kahta poikaa ja yhtä tyttöä. Pojat olivat täysin terveitä, mutta tyttö oli akuutissa tilassa. Tyttö ei kehittynyt niin kuin hänen piti.

Ainoa asia, joka tulisi pelastamaan hänet oli suuri ja riskialtis leikkaus – leikkaus, joka tulisi olemaan todella riskialtis myös pojille.

Äidin täytyi valita kahden karmean päätöksen väliltä: leikkaus ja riskeerata kaikkien lasten henki – tai synnyttää pojat ja uhrata tyttö.

”Minä harkitsin molempia vaihtoehtoja ja otin selvää asiasta… Tiesin että en voinut luovuttaa tyttäreni suhteen. Tiesin että hän oli vahva ja selvinnyt 28 viikolle asti ilman minkäänlaista ravintoa”, Chloe kertoo Little Things sivuston mukaan,

Facebook

Chloe halusi antaa jokaiselle lapselle mahdollisuuden. Syvällä sisimmässään hän tiesi tehneensä oikean valinnan.

Synnytys sujui onnistuneesti, mutta kolmoset tarvitsivat välittömästi tehohoitoa.

Kaikkien tila parani hitaasti mutta varmasti ja Chloe oli tavattoman onnellinen päätöksestään.

Facebook

”En voisi kuvitella elämää ilman tytärtäni, olen tavattoman ylpeä kaikista kolmesta. Minä odotan, kunnes saan nähdä heidän kasvavan.” 

Pojat saivat nimekseen Henry ja Rufus ja tytär sai nimen Pearl.

Facebook

Tässä kaikki lapset ovat yhdessä!

Pearl, Rufus ja Henry voivat erinomaisesti – he ovat myös kasvaneet paljon!

En pysty edes kuvittelemaan kuinka vaikea päätös tämä oli Chloelle. On kuitenkin ihanaa kuulla että kaikki selvisivät synnytyksestä ja voivat hyvin. Jaa uutinen ystävillesi, jotta he saavat lukea tämän ihanan tarinan!