Äidin toiminta auton ratissa nosti kohun – imetti lastaan keskellä vilkasta liikennettä

Autoilijan pienikin virhe voi aiheuttaa suuren vahingon liikenteessä. Liikenteessä tulisi aina toimia fiksusti ja harkitusti. Se on todella surullista, että monet ihmiset eivät ota liikennesääntöjä tosissaan. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Daily Mail -sivusto.

Australialainen äiti on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Internetissä leviää video äidistä, joka imetti lastaan ajaessaan autoa. Äiti on puolustukseen kertonut, että hän imetti istuessaan pitkään ruuhkassa nälkäisen vauvan kanssa.

Kuva: 9 news

Nainen kertoi, että hän ei tietenkään imettäisi autossa ajaessaan autoa. Äiti on saanut paljon uhkauksia sosiaalisessa mediassa, jonka takia hän on tehnyt profiilistaan yksityisen.

Äiti myöntää avoimesti, että hänen tekonsa oli hieman riskialtis. Hän ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa muuta vaihtoehtoa, kun antaa nälkäiselle ja kiukkuiselle lapselleen ruokaa. Tilanne olisi voinut saada ikävän päätöksen, mikäli joku olisi törmännyt naisen autoon. Vauva ei nimittäin ollut kiinnitettynä turvaistuimeen.

Katso video:

Mother breastfeeds child while driving

MUST WATCH: A mother claims to have had no choice but to breastfeed her baby on her lap while stuck in traffic on the Gold Coast.The woman posted the video to social media, saying she had nowhere to pull over safely. #9News

Posted by 9 News on Sunday, January 12, 2020

Äiti asetti lapsensa suureen vaaraan. Mitä mieltä sinä olet tapahtuneesta?

Jaetaan yhdessä tätä tarina kaikille!