Äidin synnytys käynnistyi matkalla sairaalaan – rattijuoppo törmäsi perheen autoon: ”Minulla oli kaikki”

Elämä voi muuttua silmänräpäyksessä. Äkillinen kuolema koskettaa kaikkia perheenjäseniä ja läheisiä. Kuolonkolareita sattuu päivittäin, mikä on todella huolestuttavaa. Liikenteessä ei voi koskaan olla liian varovainen. Se on todella surullista, että moni autoilija ei noudata liikennesääntöjä.

Alyssa Sandoval tapasi avopuolisonsa Rickyn vuonna 2012. Hän oli tuolloin vasta 18-vuotias. Alyssa ja Ricky juttelivat pitkään Facebookissa ennen tapaamista. Heistä tuli sinä päivänä erottamattomia. Alyssa ja RIcky rakastuivat toisiinsa hyvin nopeasti.

Keskenmeno

Alyssa masentui saatuaan keskenmenon. Ricky auttoi puolisoaan jaksamaan eteenpäin suru-uutisen jälkeen. Hän teki kaikkensa ilahduttaakseen kumppaniaan vaikeina aikoina. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Love What Matters -sivusto.

Raskausuutinen

Kuukausia myöhemmin pariskunta teki positiivisen raskaustestin. Alyssa ja Ricky olivat onnensa kukkuloilla saatuaan kaksoset. Kaksostytöt ovat tänä päivänä 5-vuotiaita.

Helmikuussa vuonna 2018 pariskunta sai tietää odottavansa lasta. He olivat aina toivoneet suuren perheen. Vanhempien suurin haave oli viimein toteutumaisillaan. Heistä oli tulossa kolmen lapsen vanhemmat.

Kuva: Facebook/Richard Sandoval

Synnytys käynnistyi

Alyssa oli viimeisillään raskaana jouduttuaan auto-onnettomuuteen. Ricky oli viemässä puolisoon synnytykseen, kun rattijuoppo törmäsi perheen autoon liikennevaloissa. Alyssa tunsi törmäyksessä kovaa kipua koko kehossaan.

Odottava äiti löi päänsä, mutta ei onneksi menettänyt tajuntansa. Hän yritti irrottaa turvavyötä, mutta suuri raskausvatsa ja vääränlainen istuma-asento tuotti hankaluuksia. Auto oli törmäyksessä kääntynyt ylösalaisin.

Kuolonkolari

Alyssa yritti löytää puhelimensa hälyttääkseen apua paikalle. Ricky istui paikoillaan ja hengitti raskaasti. Pariskunta piti toisiaan kädestä kiinni Rickyn viimeiseen hengenvetoon asti. Ricky nukkui pois puolisonsa ja syntymättömän lapsensa vieressä.

Alyssa kiidätettiin sairaalaan, jossa hänelle tehtiin hätäsektio. Hänen tyttärensä selvisi hengissä vakavasta auto-onnettomuudesta. Alyssa menetti kumppaninsa samana päivänä, kun hän tapasi vastasyntyneen tyttärensä ensimmäistä kertaa. Perheen koko elämä muuttui silmänräpäyksessä.

Kuva: Facebook/Alyssa Sandoval

Alyssa menetti rakkaan puolisonsa ja lastensa isän traagisessa onnettomuudessa. Rattijuopon takia Ricky ei saanut koskaan nähdä syntymättömän tyttärensä. Alyssa teki kaikkensa pysyäkseen vahvana lastensa takia.

Rattijuoppo pakeni paikalta onnettomuuden jälkeen. Toivotaan, että poliisit saivat hänet kiinni. Kaikkien tulisi pitää mielessä, että humalassa ei lähdetä ajamaan. Ketään ei saisi koskaan päästää päihtyneenä rattiin.

Toivotetaan koko perheelle paljon voimia!

Paina Jaa-nappia, jotta ystäväsikin voivat lukea tästä!