Naisen silmä pullahti ulos kesken synnytyksen – karmiva tilanne sai lääkärit sanattomaksi

Silmä irti, synnytys, paine

Naisen silmä pullahti ulos kuopastaan synnytyksen aikana. Kuva: TikTok

Lapsen syntymä on aina ihmeellinen tapahtuma.

Oman lapsen syntyminen on asia, jonka muistat ikuisesti sydämessäsi, vaikka päivät, kuukaudet tai vuodet kuluvat. Useimmiten syy on tunteikas, mutta joissain tapauksissa syy voi olla myös aivan toinen.

Eräs perheenäiti koki kauhunhetkiä kesken synnytyksen, kun hän yllättäen tunsi silmänsä pullistuneen ulos kuopastaan ponnistuksen yhteydessä.

Hänen karmiva kokemuksensa on nyt noussut otsikoihin ympäri maailman.

Indianan osavaltiossa Yhdysvalloissa asuva Bethany Collins on äiti, joka tulee takuulla muistamaan oman lapsensa syntymän ikuisesti.

Hän oli odottanut koko raskauden innolla sitä, että pääsisi jo toivottamaan tyttärensä tervetulleeksi tähän maailmaan, mutta synnytyksessä tapahtui lopulta jotain, mihin kukaan ei olisi voinut osata varautua.

Synnytys ei ollut käynnistynyt toivotulla tavalla, joten Bethanylle annettiin epiduraali vauhdittamaan tilannetta. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut vieläkään.

Tuore äiti jakoi kammottavan tarinansa lapsensa synnytyksestä myöhemmin TikTokissa, josta se levisi ympäri maailman eri uutissivustoille. Kuva: TikTok

Lapsi ei ”halunnut” tulla ulos

Pitkittyneen synnytyksen aikana lääkärit huomasivat lapsen sykkeen laskeneen, joten äidille annettiin lääkkeitä ja hänen käskettiin puskea niin kovaa, kuin vain mahdollista, kertoo Daily Mail -lehti.

Kesken puristuksen ja voimakkaiden ponnistusten Bethany tunsi yllättäen oudon tunteen toisen silmänsä takana. Sitä seurasi erikoinen ”plop” -ääni.

Bethany jatkoi kuitenkin taistelua ja ponnistelua, kunnes hetkeä myöhemmin hän ja hänen aviomiehensä saivat viimein vastasyntyneen tyttärensä eteensä ensimmäistä kertaa.

Tuore äiti kuitenkin tunsi, ettei kaikki ollut nyt kunnossa.

Dramaattinen synnytys sai lopulta onnellisen päätöksen, kun vanhemmat saivat tyttärensä eteensä. Kuva: TikTok

Silmä pullahti ulos

Lähes välittömästi synnytyksen jälkeen Bethany kysyi aviomieheltään, oliko hänen toinen silmänsä paikallaan.

Hän oli tuntenut omituista painetta silmän takana synnytyksen aikana ponnistaessaan ja pelkäsi, että sieltä kuulunut ääni tarkoitti jotain pahaa.

Synnytyksen aiheuttama valtava paine oli todella aiheuttanut sen, että toinen Bethanyn silmistä oli kirjaimellisesti pullahtanut ulos kuopastaan.

– Kuulin synnytyksen aikana silmästäni ”plop” -äänen ja kysyin lääkäriltä, onko silmäni yhä paikallaan, hän kuvailee epäuskoisena tilannetta.

Kuva: TikTok

– Lääkäri sanoi kyllä, mutta kun sitten avasin silmäni niin kaikki oli sumuista. Tunsin valtavan paineen vasemmassa silmässäni.

– He ottivat tyttäreni syntymän jälkeen varmistaakseen, että hänellä oli kaikki hyvin ennen kuin ojensivat tämän syliini.

– Silloin kysyin mieheltäni: ’Onko silmämunani oikeasti päässäni? Se ei voi olla – tunnen sellaista painetta, enkä näe mitään, joten jonkin on oltava pielessä’.

– Mieheni sanoi sen selvästi pullottavan ulkona tavallista enemmän, mutta vakuutteli, ettei tilanne voinut olla kovin paha.

Lääkärit eivät olleet koskaan nähneet vastaavaa

Kipu ja paineen tunne silmässä kuitenkin jatkuivat vielä yön yli synnytyksen jälkeen, eikä mikään tuntunut helpottavan tilannetta.

Kuva: TikTok

Useat lääkärit joutuivat tutkimaan tilannetta yhdessä ennen kuin he oikeasti käsittivät, mitä oli tapahtunut.

Synnytyksessä mukana ollut lääkäri ilmoitti, ettei hän ollut koskaan nähnyt mitään vsataavaa.

– Lopulta he tulivat siihen lopputulokseen, että synnytyksen aiheuttama valtava paine oli purkautunut silmääni ja aiheuttanut sen pullahduksen. He halusivat odottaa ja nähdä palaisiko se paikoilleen omia aikojaan, Bethany sanoo.

Meni kuitenkin viikkoja ennen kuin Bethany tunsi silmänsä hitaasti mutta varmasti palaavan kohti tavallista tilaa, jossa oli ollut ennen synnytystä.

– Kaikki on kuitenkin hyvin nyt, sillä minulla on kaunis kahden kuukauden ikäinen tytär ja kaksi normaalisti toimivaa silmää.

Kuva: TikTok

Järkyttävää! Tuon on täytynyt olla todella shokeeraava tilanne Bethanylle synnytyksen aikana. Huh!

Oletko koskaan itse kuullut tai kokenut mitään vastaavaa synnytykseen liittyen? Kerro meille Facebookin kommenttiosiossa!

Exit mobile version