Äidin seksikäs asu keräsi runsaasti vihapuhetta – hänen vastauksena hiljensi jokaisen

Jokaisella on oikeus pukeutua ja laittautua niin kuin itse näkee parhaaksi. Tämän tulisi olla itsestäänselvyys, mutta moni on valmis tuomitsemaan eri tavalla tai esimerkiksi seksikkäästi pukeutuneen äidin.

Kolmen lapsen äiti, Bella Vrondos, 33, elättää lapsensa työskentelemällä mallina, tämän seurauksena hänellä on usein yllään kauniita asuja. Kun Bella latasi koulun edessä otetun kuvan itsestään ja lapsistaan niin kommentit olivat kaikkea muuta kuin positiivisia.

 

Kolmen lapsen äiti ja malli, Bella, on tottunut ilkeisiin kommentteihin, jotka koskevat hänen ulkonäköään. Kaikki muuttui entistä pahemmaksi, kun hän hankki silikonirinnat. Hän ei sen kummemmin reagoinut kommentteihin, mutta lopulta hänelle riitti kun muut alkoivat puuttua hänen elämäänsä.

Voimakas vastaus

Bella latasi nettiin kuvan itsestään ja lapsistaan, jossa hän kertoi olevansa ylpeä jälkikasvustaan. Bella sai lopulta tarpeekseen, kun ihmiset keskittyivät positiivisen sanoman sijasta hänen vaatteisiinsa. Hän päätti kirjoittaa viestin, joka levisi netissä:

”Äitinä oleminen ei tarkoita sitä että täytyy antaa koko elämänsä pois. Yritän saada muut käsittämään sen”, Bella kertoo Caters -uutisille.

”Lapseni rakastavat minua sellaisena kuin olen” 

”Osa vanhemmista sanoi että he laittavat rahansa mielummin omiin lapsiinsa. Mutta oletus siitä etten käytä lapsiini rahaa on täysin naurettava.” 

”Lapseni rakastavat minua sellaisena kuin olen. Jos muuttaisin ulkonäköäni en olisi edes heidän äitinsä – en olisi minä. Minun lasteni mielestä olen maailman paras henkilö ja he aina katsovat muita äitejä ja kysyvät miksi he eivät ole sellaisia kuin minä.” 

https://www.instagram.com/p/BQmZOryBJxq/?utm_source=ig_embed

Äidin vastaus lähti leviämään nopeasti sosiaalisessa mediassa ja moni halusi osoittaa tukensa oman näkökantansa puolustamisesta.

”Ne ovat vain kateellisia jotka haukkuvat”, eräs henkilö kommentoi monien muiden joukossa.

Jaa tämä uutinen, jos ulkonäöllä ei ole mielestäsi mitään tekemistä sen kanssa onko joku hyvä tai huono äiti.