Äidin epäilykset heräsivät synnytettyään kolmoset – viikkoja myöhemmin totuus paljastui verikokeissa

Lapsen saaminen on elämän hienoimpia ja ikimuistoisimpia hetkiä. 23-vuotias Becki-Jo Allen koki raskausaikana suuren yllätyksen. Becki-Jo Allen ja hänen miehensä Liam Tierney olivat toivoneet perheenlisäystä. Nuoren tytön vanhemmat eivät osanneet odottaa, että perheen elämä muuttuisi kertaheitolla raskausuutisen myötä.

Nuori äiti kärsi kovista päänsäryistä raskauden alkuvaiheessa. Becki-Jo varasi lääkäriajan selvittääkseen, mistä oli kyse. Varhaisessa ultraäänitutkimuksessa selvisi, että pariskunta odotti kolmosia. Pariskunta ei osannut odottaa, että heille syntyisi koko suvun ensimmäiset kolmoset.

Becki-Jo Allen
Kuva: Instagram

Kolmoset

Vaikean raskausajan takia kolmoset syntyivät ennen laskettua aikaa. Kolmoset syntyivät 31. raskausviikolla vuonna 2015. Vanhemmat pelkäsivät lastensa puolesta. Roman, Rocco ja Rohon syntyivät keisarileikkauksella. Pojat painoivat yhteensä vain 1500 grammaa.

Kolmoset viettivät kuusi viikkoa teho-osastolla synnytyksen jälkeen. Pojat taistelivat sairaalassa puolentoista kuukauden ajan. Lapset selvisivät hengissä vastoin kaikkia odotuksia.

Becki-Jo Allen
Kuva: Instagram

DNA-testi

Vanhemmat olivat onnensa kukkuloilla päästyään kotiin kolmosten kanssa. Äiti yllättyi huomattuaan, kuinka samannäköisiä pojat ovat. Hän otti yhteyttä sairaalaan selvittääkseen asian. Äiti epäili kolmosten olevan identtisiä.

Laboratoriotutkimuksessa kävi ilmi, että Roman, Rocco ja Rohan ovat identtisiä kolmosia. Vanhemmat saivat kuulla, että todennäköisyys on kuin yksi kahdestasadasta miljoonasta.

Becki-Jo Allen
Kuva: Instagram

Roman, Rocco ja Rohan näyttävät ulkopuolisen silmin aivan samalta. Äiti kertoo erottavansa pojat toisistaan. Hän paljastaa, että lapset ovat luonteeltaan hyvin erilaisia. Pariskunnan esikoinen pitää veljeksistään hyvää huolta.

Tältä he näyttävät nyt

Aivan ihana tarina!

Jaetaan tätä tarinaa kaikille ystäville!