99-vuotias nainen toivoi aina suurta perhettä – pääsi nyt tapaamaan 100. lapsenlapsenlastaan ensi kerran

Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa asuva Peggy Koller haaveili jo nuoresta lähtien suuresta perheestä.

Nyt 99-vuotiaana hän voi sanoa helposti, että tuo unelma todella kävi toteen.

99-vuotias yhdysvaltalainen Peggy Koller pääsi hiljattain tapaamaan ensimmäistä kertaa 100. lapsenlapsenlastaan.

Tapaamisesta teki entistä ainutlaatuisemman se, kun Peggy sai kuulla lapsenlapsenlapsensa nimen: Koller William Balster – joka oli perintö hänen omalta aviomieheltään William P. Kollerilta.

Kuvakaappaus: Youtube / Action News 6

Peggy syntyi Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa 28.11.1922. Hän oli perheen ainoa lapsi ja haaveili jatkuvasti siitä, että saisi sisaruksia.

– Minä halusin suuren perheen. Mielestäni oli vaikeaa olla ainoa lapsi – olet kovin yksinäinen, Peggy totesi Action News 6 -uutiskanavalle vuonna 2015.

1940-luvun alussa hän tapasi William Kollerin, jonka kanssa hän lopulta meni naimisiin. Elämä olisi voinut kääntyä myös täysin toisenlaiseen suuntaan, sillä kouluaikoina Peggy oli jo lähettänyt hakemuksen luostariin sisään voidakseen ryhtyä nunnaksi.

Juuri William oli se, joka sai puhuttua hänet ympäri.

Yhteensä 100 lapsenlapsenlasta

Pariskunta meni naimisiin vuonna 1942 ja lähti heti toteuttamaan Peggyn nuoruuden unelmaa suuresta perheestä. Yhteensä aviopari sai lopulta 11 lasta.

– Ajattelin alkuun haluavani 12 lasta, mutta saatuani muutaman en ollut enää kovinkaan varma, että haluaisin niin monta, Peggy totesi.

Ajan myötä perhe on jatkanut kasvamistaan. Kun Kollereiden 11 lasta aikuistuivat, he saivat omia lapsia, jonka kautta Peggy sai 56 lapsenlasta. Lapsenlapsia taas seurasivat lapsenlapsenlapset, joista numerot 99. ja 100. syntyivät vain viikon erotuksella toisistaan.

Chrissy Balsterin ja hänen serkkunsa Colleenin lasketut ajat olivat alkuun vain päivän erolla toisistaan, mutta lopulta Chrissyn poika kuitenkin syntyi viimeisenä. Kenties se oli myös kohtaloa, sillä Chrissy yhdessä aviomiehensä kanssa oli jo päättänyt etukäteen, että he nimeäisivät pojan isoisänsä – eli Peggyn aviomiehen – mukaan.

– Mieheni piti nimestä Kole ja meistä tuntui vain luonnolliselta antaa hänelle myös nimet Koller sekä William. Voimme aina kutsua häntä Koleksi, jos haluamme, Chrissy totesi NBC Philadelphia -sivustolle.

Kun pieni Koller William lopulta syntyi, perheen ensimmäinen etappi sairaalan jälkeen oli isoäidin luokse, jotta hän pääsisi tapaamaan 100. lapsenlapsenlapsensa.

– En voi ajatella muuta kuin sitä, miten onnekas olen ollut, Peggy sanoo liikuttuneena.

Katso tapauksesta kertova uutisvideo tästä:

Nyt voidaan kyllä puhua todella suurperheestä. Ajatelkaa, miten mahtavaa kaikilla noilla lapsilla on, kun aina löytyy serkkuja sekä muita saman ikäisiä lapsia oma perheen sisältä, joiden kanssa voi leikkiä.

Isot onnittelut 99-vuotiaalle Peggylle ja koko perheelle!