9-vuotias leikkautti pitkät hiuksensa ja lahjoitti ne peruukkia varten – halusi auttaa syöpäsairaita lapsia

9-vuotias Reilly Canny oli kasvattanut hiuksiaan koko ikänsä. Hän halusi näyttää idoliltaan, joka on tunnettu jalkapalloilija Gareth Bale. Nuorta poikaa kiusattiin usein hiustensa takia. Hän ei kuitenkaan antanut kiusaajien ikävät kommentit vaikuttaa elämäänsä.

Reilly ei halunnut kiusaajien takia leikata hiuksiaan. Eräänä päivänä hän sai tietää voivansa auttaa syöpäsairaita lapsia. Nuori poika ei epäröinyt hetkeäkään. Reilly oli valmis leikkauttamaan hiuksensa syöpäsairaiden lasten hyväksi.

Leikkautti hiuksensa ensimmäistä kertaa

Poika lahjoitti pitkät hiuksensa peruukkia varten. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa 5News -sivusto. Reillyn äiti on hyvin ylpeä pojastaan.

Hän oli kasvattanut hiuksiaan yhdeksän vuotta. Pojan hiustenleikkuu oli tunteikas hetki koko perheen mielestä. Reilly tunsi menettäneensä osan identiteettiään leikattuaan hiuksensa, mutta hän koki kuitenkin tehneensä oikean päätöksen.

9-vuotias poika on aina tuntenut olonsa itsevarmaksi. Kiusaajien mielestä pojan hiustyyli oli tyttömäinen. Reilly ei antanut muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa hänen itsetuntoonsa.

Reilly avasi rahankeräyksen syöpäsairaiden lasten hyväksi. Hän on kerännyt jo liki 6000 euroa. Vanhemmat eivät osanneet kuvitella, että pojan rohkea toiminta inspiroisi lahjoittajia.

Katso video tästä:

Reilly on hieno poika, jonka sydän on puhdasta kultaa.

Paina Jaa-nappia, jotta ystäväsikin voivat lukea tästä!