6-vuotias poika löytyi isoäitinsä vajasta sidottuna – kaltoinkohtelu alkoi koulujen sulkemisesta

Koronapandemian myötä myös lapsiin ja naisiin kohdistuvaa väkivalta on lisääntynyt ympäri maailman. Perheväkivalta on lisääntynyt koronaviruksen aikana ja ajanut ihmisiä turvakoteihin.

Karanteenissa olevat perheet viettävät paljon aikaa yhdessä kotona. Joissakin perheissä seuraukset ovat olleet hälyttäviä. Poliisit ovat saaneet tavallista enemmän hälytyksiä kotiväkivallasta.

Poliisit saivat sunnuntai-iltana vihjeen lapsen kaltoinkohtelusta. Yhdysvaltalaiset poliisit saapuivat isoäidin asunnolle. Isoäidin mukaan lapsi asui äitinsä kanssa.

Poliisit tutkivat aluetta ja huomasivat pihalla vajan. Eräs tuntematon mies osoitti vajan suuntaan, jotta poliisit jatkaisivat alueen tutkimista.

Lukittu vaja

Isoäiti ei alkuun suostunut avaamaan vajan ovea poliisin kehotuksista huolimatta. Poliisit löysivät vajasta 6-vuotiaan pojan. Poika istui kädet sidottuna selkänsä taakse.

Skjul, barnmisshandel,
Kuva: YouTube CBS News / Kuvankaappaus

Viranomaiset eivät ole kertoneet avoimesti tapahtuneesta. CBS-uutissivusto on tiedottanut Dallasissa tapahtuneesta lapsen kaltoinkohtelusta.

Isoäiti kaiken takana

Isoäiti kertoi lukinneensa pojan pihalle vain yhden kerran. Hänen mielestänsä poika oli käyttäytynyt huonosti ja ansaitsi kuritusta.

Isoäidin miesystävä paljasti kaltoinkohtelun jatkuneen koulujen sulkemisesta lähtien. Tietojen mukaan nainen ja mies saavat syytteen tapahtuneesta.

Katso video:

Se on todella surullista, että kotiväkivalta on lisääntynyt koronapandemian aikana. Asiaan on saatava muutos ennen kuin on liian myöhäistä.

Toivotaan, että poika voi paremmin!