52-vuotias leski pääsi muutosleikkiin – katsoo peiliin ja saa kaiken elämänilon takaisin: ”Näytän tyttäreltäni”

Kun suret ja voit huonosti, myös energiatasosi ovat monesti matalat, eivätkä pinnalliset asiat tunnu tärkeältä. On kuitenkin täysin todistettu asia, että itsetunnolla on valtava merkitys ihmisen mielialaan. Se kuulostaa kliseeltä, mutta ”itseensä uskominen” voi todellakin maksaa itsensä takaisin.

Floridassa Yhdysvalloissa asuva 52-vuotias Maggie ei ollut välittänyt ulkonäöstään enää vuosiin, kertoo The Epoch Times. Kun hänen aviomiehensä oli vielä elossa, hänellä oli tapana sanoa vitsaillen, ettei Maggie tehnyt koskaan mitään itsensä vuoksi.

Kun hänen elämänsä suuri rakkaus sitten traagisesti nukkui pois, Maggie jäi leskeksi 52-vuotiaana. Sen myötä motivaatio moniin asioihin – etenkin pinnallisiin ja ulkonäköön liittyviin – katosi kokonaan.

Menetti aviomiehensä

– Surullinen asia on se, että menetin aviomieheni, mutta elämäni hyviä puolia ovat lapsenlapseni, Maggie kertoo tunteellisessa haastattelussa.

Kuva: YouTube / MAKEOVERGUY

Maggie oli lakannut kokonaan välittämästä omasta ulkonäöstään sekä hyvinvoinnistaan, kun hänet ilmoitettiin mukaan kuuluisan stylisti Christopher HopkinsinThe Make Over Guy” -ohjelmaan, jossa hän auttaa naisia löytämään sisäisen kauneutensa muutosten avulla.

Hopkinsia on ylistetty hänen silmästään, jonka avulla hän näkee ja löytää potentiaalia jokaisesta asiakkaastaan. Hän korostaa muodonmuutoksissaan jokaisen kauneimpia piirteitä ja saa naiset meikin, hiusten sekä oikeanlaisten vaatteiden avulla näyttämään nuoremmilta ja iloisemmilta.

Kaikki nousevat hänen tuolistaan suuri hymy kasvoillaan täynnä positiivista itsetuntoa.

Videolla 52-vuotias Maggie kertoo, että hän tuntee yhä sisällään olevansa 30-vuotias, vaikka näyttääkin ulkoa yli 10 vuotta oikeaa ikäänsä vanhemmalta.

Hopkinsin mielestä Maggieltä löytyy valtavasti potentiaalia, jonka tämä on hukannut itse matkan varrelle. Onneksi stylistin tiimi kuitenkin pian muuttaisi tuon.

Kuva: YouTube / MAKEOVERGUY

He leikkasivat ja kiharsivat Maggien hiukset. Tämän jälkeen oli vuorossa meikki: pehmeät varjot silmien ympärille, kauniisti muotoillut kulmakarvat sekä lämmintä poskipunaa yhdistettynä kauniiseen huulipunaan. Kokonaisuus oli hillitty ja huoliteltu niin, ettei se näyttänyt liian paljolta.

”Näytän omalta tyttäreltäni”

Kun Maggie näki itsensä peilistä, hän ei voinut uskoa sen olevan hänen oma heijastuksensa.

Kuva: YouTube / MAKEOVERGUY

– En olisi ikinä uskonut, että minä voisin näyttää tältä, Maggie huudahtaa pidätellen kyyneleitä.

– Minä näytän omalta tyttäreltäni.

Katso koko mieletön muodonmuutos alla olevalta videolta: