5-vuotias poika menehtyi pitkän syöpätaistelun jälkeen – hänen jäähyväiskirjeensä on koskettanut monia

5-vuotias Garret Matthias menehtyi viime vuonna pitkän syöpätaistelun jälkeen.

Garret oli ikäisekseen todella fiksu poika ja hän tiesi hyvin, mihin hänen syöpätaistelunsa oli johtamassa. Nuori poika oli kirjoittanut perheelleen jäähyväiskirjeen, jossa hän kertoi hänen viimeisen toiveensa.

Tämä toive ei kuitenkaan ollut mikään ihan tavallinen. Hänen vanhempansa Emelie ja Ryan ovat halunneet jakaa tämän koskettavan tarinan.

Kuva: NBC News/Youtube

Syöpädiagnoosi

Garrett sairaistui harvinaiseen ja parantumattomaan syöpään, tiedottaa The Guardian-sivusto.

Pojan vanhemmat olivat aivan musertuneita, kun he kuulivat lääkäriltä sairauden vakavuudesta. He tiesivät, että heidän nuorella pojallaan ei olisi paljon elinaikaa jäljellä.

Jossain vaiheessa vanhemmat kysyivät pojaltaan, että minkälaiset hautajaiset hän toivoisi. Hänen vastauksensa yllätti kaikki. Poika oli toivonut, että hänen hautajaisistaan tehtäisiin hauska tilaisuus sen sijaan, että kaikki olisivat surullisia.

Kuva: NBC News/Youtube

Viimeinen toive

Garrett halusi, että hänen ystävänsä osallistuisivat hautajaisiin. Poika toivoi myös, että tilaisuus olisi iloinen ja hauska. Pojan vanhemmat päättivät kunnioittaa hänen toivettaan.

Garrett oli iloinen ja reipas poika, jolla oli todella positiivinen elämänasenne. Poika opetti muita nauttimaan elämästä.

Poika oli myös toivonut, että hautajaisissa olisi viisi pomppulinnaa, paljon jäätelöä ja Batman-sarjakuvahahmo.

Kuva: NBC News/Youtube

Garrett sanoi vanhemmillen, että kuolema ei häntä pelottanut, sillä hän aikoo syntyä uudelleen gorillana. Hän kertoi myös yhden tietyn toiveen liittyen hautajaisiin ja se oli, että hänen tuhkat levitettäisiin metsään. Poika halusi nimittäin, että hän voisi olla ravintoa metsässä asuvilel eläimille.

Pojan kirjoittama jäähyväiskirje loppuu koskettavaan kommenttiin, jossa poika sanoo vanhemmilleen, että nähdään taas pian.

Pojan vanhemmat järjestivät ikimuistoiset hautajaiset, jotka olivat Garretin suunnittelemat. Vanhemmat kunnioittivat nuoren pojan viimeistä toivetta.

Tämä tarina on koskettanut monia sosiaalisessa mediassa.

Katso nyt video:

Lepää rauhassa, Garrett Matthias! Voimia koko perheelle!

Jaa tämä koskettava tarina kaikille ystävillesi!