48-vuotias ylilääkäri riisti oman henkensä – työskentely koronakriisin keskellä oli liikaa

Ylilääkäri Lorna M. Breen hoiti koronapotilaita New York Presbyterian Allen Hospital – sairaalassa. Lääkäri riisti oman henkensä sunnuntaina, tiedottaa New York Times.

”Hän yritti tehdä työnsä ja se riisti hänen henkensä”, sanoo isä Philip C. Breen haastattelussa.

Lääkärinä työskennellyt nainen teki itsemurhan sunnuntaina. 49-vuotias Lorna työskenteli koronapandemian eturintamassa. Hänen perheensä kertoo haastattelussa, että Lorna koki työnsä hyvin raskaaksi viime aikoina.

Työskenteli eturintamassa

Lorna hoiti koronapotilaita ja sai todistaa lukuisia traumaattisia hetkiä. Hän muun muassa näki potilaiden kuolevan silmiensä edessä.

Lorna sai itsekin koronavirustartunnan, mutta palasi takaisin töihin jo puolentoista viikon sairastelun jälkeen. Lääkäri kotiutettiin sairaalasta, jonka jälkeen hän asui hetken isänsä luona Virginiassa.

Itsemurha

Poliisi sai sunnuntaina tiedon naisesta, joka oli yrittänyt vahingoittaa itseään. Lorna kiidätettiin UVA Hospital -sairaalaan, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.

https://twitter.com/molly_knight/status/1254862118274256896

Isä kertoo haastattelussa, että lääkärinä työskentely koronakriisin keskellä oli hänen tyttärelleen liikaa.

”Hän työskenteli oikeasti eturintamassa”, kertoo isä.

Isä huomasi jonkun olevan pielessä jutellessa tyttärensä kanssa viimeisen kerran. Hän haluaa tyttärensä muistettavan sankarina.

”Varmistakaa, että hänet muistetaan sankarina. Hän on uhri aivan samalla tavalla, kuten muutkin kuolleet ihmiset”.

Lepää rauhassa, Lorna!

Lähetetään perheelle paljon voimia ja halauksia!