Näin Ruth Scully kirjoittaa koskettavassa viestissään Facebookissa:
”Istuin alas hänen viereensä ja nojasin hänen päähänsä. Sitten kävimme seuraavan keskustelun:
Minä: Kulta, pelkkä hengittäminenkin sattuu, eikö vain?
Nolan: Hmmm…. Joo.
Minä: Sinä olet todella kovissa kivuissa, etkö olekin kultaseni?
Nolan: (pää alhaalla) Joo.
Minä: Rakas, tämä syöpähomma on aivan syvältä. Ei sinun tarvitse yrittää taistella sitä vastaan enää.
Nolan: (todella iloisena) EI TARVITSE?? !! Mutta äiti, minä teen sen vain sinua varten !!
Minä: Ei kultaseni! Mitä olet mennyt tekemään?? Taistellut äidin vuoksi??
Nolan: KYLLÄ !!
Minä: Nolan Ray, mikä on äidin tehtävä?
Nolan: SUOJELLA MINUA! (valtava hymy kasvoillaan)
Minä: Rakas… Minä en voi enää tehdä sitä. Ainoa paikka, jossa voin enää pitää sinusta huolta on taivaassa. (Sanoin samalla, kun tunsin sydämeni särkyvän)
Nolan: Joooooten, minä vain menen taivaaseen ja leikin siellä kunnes sinä saavut! Sinähän tulet sinne kuitenkin myös, eikö vaan?
Minä: Tietenkin!! Sinä et tule pääsemään eroon äidistä noin helpolla!
Nolan: Kiitos äiti!! Minä menen sinne leikkimään yhdessä Hunterin, Bryleen ja Henryn kanssa!!”
Seuraavien päivien aikana Nolan vain nukkui suurimman osan ajasta.
”En voi edes alkaa yrittää selittää teille sitä, miltä ’ei saa elvyttää’ määräyksen allekirjoittaminen tuntuu, kun kyseessä on oma kuolemaa tekevä lapsesi”, Ruth kirjoittaa.
Perhe päätti lopulta pakata tavaransa viettääkseen yhdessä yhden viimeisen yön kotonaan. Mutta juuri kun he olivat saaneet kaiken pakattua valmiiksi Nolan tarttui äitiään kädestä ja sanoi, että ’olisi ihan okei, jos pysyisimme sairaalassa vielä tämän yön’.
”Minun 4-vuotias sankarini halusi tehdä asian helpoksi meille…”
Viimeisen illan ihme
”Kello yhdeksältä illalla katselimme televisiota sängyssä ja kysyin Nolanilta olisiko okei, jos kävisin suihkussa, sillä hän halusi minun olevan vierellään ja koskettavan häntä jatkuvasti.
Hän vastasi ’Hmmm… okei äiti. Mutta voisiko Chris-setä tulla tänne istumaan kanssani ja käännyn näin, jotta voin nähdä sinut’.
Seisoin kylpyhuoneen ovella ja käännyin ympäri sanoakseni hänelle ’katsele vain tänne kultaseni, tulen takaisin parin sekunnin päästä’.
Hän hymyili minulle. Sitten suljin kylpyhuoneen oven. Minulle kerrottiin myöhemmin, että samalla hetkellä kun suljin tuon oven hän sulki silmänsä ja nukahti. Siitä käynnistyivät hänen viimeiset hetkensä.
Kun avasin kylpyhuoneen oven tullessani ulos, koko huone oli täynnä sairaalahenkilökuntaa ja he kaikki kääntyivät katsomaan minua kyyneleet silmissään.
He sanoivat: ’Ruth, hän nukkuu todella syvästi nyt, eikä voi tuntea enää mitään.’ Hänen hengityksensä oli todella raskasta ja toinen hänen keuhkoistaan oli romahtanut.
Juoksin hänen luokseen ja hyppäsin sängylle hänen viereensä. Laitoin käteni hänen kasvoilleen pidelläkseni häntä viimeisen kerran ja juuri silloin tapahtui ihme, jota en tule koskaan unohtamaan…
Minun pieni enkelini otti henkäisyn, avasi silmänsä hymyillen ja sanoi minulle ’Minä rakastan sinua äiti’.
Hän käänsi kasvonsa minua vasten ja kello 23.54 Nolan Scully nukahti syliini viimeisen kerran laulaessani ’You are my sunshine’ -kappaletta hänen korvaansa.”
Nolan oli käyttänyt viimeiset voimansa avatakseen silmänsä ja kertoakseen äidilleen vielä kerran, että hän rakastaa tätä.