38-vuotias äiti imettää lapsiaan 5-vuotiaaksi asti – uskoo imetyksen pitävän lapset terveinä

38-vuotias perheenäiti Natasha Keane imettää yhä 4-vuotiasta tytärtään ja kertoo lopettaneensa esikoisensa kohdalla imetyksen vasta, kun tämä oli 5-vuotias.

Nyt hänen toimintansa on herättänyt kiivaan keskustelun internetin keskustelupalstoilla liittyen siihen, miten pitkään jatkunut imetys voi vaikuttaa lapseen.

– Minulle imettäminen on yksi maailman luonnollisimmista asioista, hän kertoo itse The Mirror -lehdelle.

Lapsen imetys on asia, joka voi jakaa paljon mielipiteitä ja herättää valtavasti keskustelua uusien vanhempien keskuudessa.

Maailman terveysjärjestö, WHO, on asettanut yleiseksi ohjesäännöksi, että vauvoja tulisi täysimettää 6 kuukauden ikään saakka. Samaa linjausta kannattaa myös THL.

Lapsen osittaista imetystä kiinteiden ruokien ohella tulisi Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen mukaan jatkaa vähintään siihen asti, kun lapsi täyttää vuoden. WHO:n ohjeistuksessa puhutaan kahdesta tai kolmesta vuodesta, mutta tämä riippuu paljolti siitä, missä päin maailmaa asutaan.

Imetti tytärtä 5-vuotiaaksi asti

Osa ihmisistä kuitenkin valitsee rintaruokkia lastaan paljon yleisiä ohjeistuksia ja normeja pidempään.

Yksi heistä on 38-vuotias Galawyssa Irlannissa asuva perheenäiti Natasha Keane.

Hän imetti esikoistytärtään siihen saakka, kunnes tämä oli 5-vuotias ja imettää nyt toista lastaan edelleen, joka on 4-vuotias.

Natasha kuitenkin kertoo olleensa itsekin aluksi yksi niistä ihmisistä, jotka pitivät noin kauan jatkuvaa imetystä hulluna.

Mutta kun hänen oli pakko lopettaa ensimmäisen poikansa imetys 4 kuukauden iässä, hän tunsi sen olevan väärä ratkaisu.

Tyttäret eivät ole joutuneet kertaakaan lääkäriin

Hän oli liittynyt jo tuolloin rintaruokintaryhmään, jossa hän oli tavannut naisia, jotka imettivät vielä 3-vuotiaita lapsiaan.

Juuri siksi Natasha päätti itsekin, että imettäisi tulevia lapsiaan pidempään.

– Minulle imetys on maailman luonnollisin asia, eikä yksikään tyttäristäni ole joutunut lääkäriin minkään tautien tai bakteerien takia, eivätkä he ole tarvinneet kertaakaan antibiootteja. Olen varma, että imetys on antanut heille paljon vahvemman immuunijärjestelmän, Natasha kertoo Mirrorin haastattelussa.

Negatiivisia kommentteja

Kuva: Pixabay

38-vuotias äiti kuitenkin myöntää, että läheskään kaikki muut vanhemmat eivät jaa hänen asennettaan rintaruokintaan liittyen.

– Yritän olla välittämättä negatiivisista kommenteista ja ihmisistä, jotka tuijottavat, mutta välillä se on todella ikävää, hän kertoo.

Natasha ei kuitenkaan usko ihmisten tekevän tuota ilkeyttään, vaan hän epäilee syynä olevan ennemminkin se, ettei heillä ole tarpeeksi tietoa rintaruokinnan hyödyistä ja vaikutuksista lapsen terveyteen.

Asiantuntijoiden mielipide

Asiantuntijat eivät kuitenkaan ole täysin yksimielisiä sen suhteen, onko hyvä vai huono asia, jos lasta imettää paljon suosituksia pidemmän ajan.

Osan mukaan se vahvistaa vauvan immuunijärjestelmää ja estää allergioiden syntymistä, kun taas toiset uskovat sen olevan haitallista, sillä äidinmaito pitää sisällään myös haitallisia aineita.

Mitä sinä ajattelet tästä? Mihin asti olet itse imettänyt omia lapsiasi? Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttikentässä!