2-vuotias tyttö ei saanut paikkaa päiväkodista – hoitajien mukaan ulkonäkö ”pelottaa” muita lapsia

Jokaisen lapsen tulisi saada olla oma itsensä. Aikuisina meidän on näytettävä esimerkkiä ja arvostaa erilaisuutta ja monimuotoisuutta.

Valitettavasti toiset ihmiset kuitenkin löytävät keinon pilkata toista erilaisuuden takia. Seuraukset voivat olla vakavia ja haavoittaa toista henkisesti. Kaksivuotias Sofya Zakharova huomasi myös asian.

Sofyalla oli kallon epämuodostuma. Hän ei itse voinut asialle mitään, ja olisi mielellään aloittanut päiväkodin kuten kaikki muutkin lapset. Päiväkodilta tuli kuitenkin tiukka ”ei” aloituksen suhteen ja heidän vastaus sai Sofyan äidin tyrmistymään.

Ketään ei tulisi syrjiä ulkonäön perusteella. 2-vuotias Sofya oli jo saanut tyrmistyttävän ja syrjivän vastaanoton paikasta, jossa hänen tulisi saada olla onnellinen, toteuttaa itseään ja tutustua muihin samanikäisiin lapsiin.

Kuva: Youtube

”Ensin teidän tulee järjestää tytölle leikkaus, jotta hän voi osallistua päiväkotitoimintaan”, Svetlana Zakharova, Sofyan äiti, kertoi päiväkotihenkilökunnan sanoneen hänelle. Päiväkodin väitti, että tytön epämuodostuneen näköinen pää tulisi pelottamaan muita lapsia ja velvoitti leikkaukseen osallistumista tämän takia.

Daily Mailin mukaan perhe elää Baškortosanin alueella Venäjällä karuissa elinolosuhteissa – ilman juoksevaa vettä ja lämmitystä.

Kasvatuspsykologi Ekaterina Belan kommentoi perheen tilannetta kertomalla, kuinka tärkeää Sofyalle olisi päästä viettämään aikaa samanikäisten lasten kanssa. Sosiaalistuminen auttaisi lasta hahmottamaan omaa paikkaansa maailmassa.

Kuva: Youtube

Perhe sai onneksi apujoukkoja: paikallinen hyväntekeväisyysjärjestö on mukana taistelussa saadakseen tytölle paikan päiväkotitoiminnassa. Vastaus pysyi kielteisenä tytön aloituksen suhteen.

Asia on nyt edennyt myös viranomaisille, jotka tulevat tutkimaan päiväkodin toimintaa. ”On täysin selvää, että vanhempien ja lapsen oikeuksia on loukattu ja nyt asiasta tehdään tutkinta”, Bashkortostania edustava viranomainen Radiy Khabirov kommentoi.

Törkeää toimintaa päiväkodilta! Sofyalle tulisi tarjota paikka päivähoitoon aivan kuten kaikille muille lapsille.