2-vuotiaan silmät muurautuivat kiinni kylpyhetken jälkeen – äiti varoittaa muita kylpylelujen vaaroista

Moni lapsi rakastaa kylpemistä. Kylpylelut viihdyttävä lasta kylpyhetken ajan. Lapsen kylpylelu voi kuitenkin olla yllättävä bakteeripesä. Muovilelujen sisälle saattaa kasvaa hometta.

Yhdysvaltalainen äiti haluaa varoittaa muita vanhempia kylpylelujen vaaroista. Lasten kylpylelut voivat olla hengenvaarallisia.

Eden Strong kylvetti 2-vuotiasta poikaansa. Baylorin silmä muuttui yhtäkkiä punaiseksi. Äiti yritti helpotta poikansa oloa huuhtelemalla ärtynyttä silmää. Hän vei poikansa sairaalaan tilanteen huononnuttua.

bakteriell orbital cellulit
Kuva: Facebook

Bakteeritulehdus

Baylorin silmä oli tulehtunut. Hän oli saanut vakavan bakteeritulehduksen. Baylor sai tarvitsemansa hoitoa, mutta bakteeritulehdus levisi nopeasti toiseen silmään ja kasvoihin. Hänelle nousi korkea kuume.

Pojan silmät painautuivat kiinni turvotuksen takia. Baylor oli saanut bakteeritulehduksen kylpylelusta. Sairaalassa selvisi, että pojan silmätulehdus voisi pahimmassa tapauksessa heikentää näkökykyä pysyvästi.

**WARNING**So I learned a thing. And I’ve sat on it for a couple months because the pictures are so gross that I…

Posted by Eden Strong – No Shame on Monday, September 21, 2020

Varoittaa muita

Äiti jakoi kuvia tapahtuneesta sosiaalisessa mediassa. Hän haluaa varoittaa muita vanhempia tästä vaarasta. Äidin julkaisu on saanut paljon huomiota vanhempien keskuudessa. Julkaisua on jaettu satojatuhansia kertoja.

bakteriell orbital cellulit, varning, ögonskada
Kuva: adelaidenow.com.au

Pojan kylpylelu kerää vettä sisäänsä, mikä antaa bakteereille mahdollisuuden lisääntyä. Kylpylelut tulisi aina tyhjentää vedestä ja kuivata ennen seuraavaa käyttökertaa. Kylpylelujen bakteerit liukenevat kylpyveteen, mikä voi koitua lapsen kohtaloksi.

Parantuminen

Baylor voi nyt paljon paremmin ja hänen näkökykynsä on palautunut ennalleen. Silmien turvotus laski viikossa. Vanhemmat hankkiutuivat nopeasti eroon kaikista kylpyleluista, sillä he eivät halua riskeerata pojan terveyttä.

Perheen pahin painajainen kävi toteen, mutta onneksi poika sai nopeasti tarvitsemansa hoitoa!

Jaetaan tätä tarinaa kaikille ystäville!