17-vuotias valittaa koulussa kovasta vatsakivusta – kaksi tuntia myöhemmin hän on kuollut

On todella pelottavaa ajatella, että emme voi ennustaa tulevaa ja siksi on elettävä hetkessä. Kaikki eivät saa mahdollisuutta kasvaa aikuiseksi ja kokea elämän eri vaiheita.

Tältä nuorelta pojalta vietiin hänen koko elämänsä. Uskon, että tämä on jokaisen vanhemman pahin painajainen.

17-vuotias Josh Gray oli urheilullinen ja pidetty poika ystävien keskuudessa.

Eräänä päivänä Josh hakeutui kouluterveydenhoitajan luokse vatsakipujen takia ja kaksi tuntia myöhemmin hän menehtyi.

Joshilla alkoi koulussa kovat vatsakivut, joten hän meni suoraan kouluterveydenhoitajan luokse ongelmansa kanssa.

Tämän takia Josh kuoli

Äkillinen vatsakipu johtui siitä, että haimaan johtava valtimo oli räjähtänyt. Lääkärit eivät saaneet verenvuotoa tyrehdettyä, jonka seuraksena Josh menehtyi. Josh kuoli vain kaksi tuntia vatsakivun alkamisen jälkeen.

-Hän lähti iloisena kouluun, mutta koulupäivän päätteeksi hän ei ole enää kanssamme, kertoo Joshin äiti Laurie Gray KHOU:lle.

Posted by Laurie Gray Armbruster on Thursday, March 1, 2018

Josh oli jo pitkään suunnitellut lähtevänsä matkalle. Joshin ystävät lähtivät tälle kyseiselle matkalle hänen muistoaan siunaten.

-Josh piti kaikista ystävistään juuri sellaisina, kertoo ystävä Austin Hurst.

-Olen kovaääninen ja röyhkeä, mutta hän piti minusta sen takia. Tarkoitan, että hän kannusti meitä olemaan ainutlaatuisia ja erilaisia. Joshin seurassa pystyi olemaan oma itsensä kaikissa tilanteissa.

Joshin läheiset aloittivat GoFundMe-keräyksen, jotta he pystyisivät yhdessä kustantamaan Joshin äkilliseen kuolemaan liittyvät kustannukset. Osa kerätyistä rahoista menee tutkimustyöhön, jonka tarkoituksena on pystyä tulevaisuudessa havaitsemaan ja ehkäisemään harvinaisia ja piileviä sairauksia. Tämän keräyksen ansioista on onnistuttu keräämään jo yli 30 000 euroa.

Posted by Laurie Gray Armbruster on Wednesday, January 4, 2017

Sivustolla lukee seuraavasti Joshin muistolle:

”Joshin perhe ja läheiset ovat surun murtamina yrittäneet käsitellä hänen kuolemaansa. Tällä hetkellä ei vain löydy sanoja, jotka voisivat kuvailla Joshin perheen ja läheisten tuntemusta.

Haluamme aloittaa tämän rahankeräyksen, jotta Joshin perhe saisi rauhassa surra miettimättä kustannuksia ja muita velvollisuuksia. Joshin äkillinen kuolema on vaikuttanut moneen ihmiseen ja siksi on tärkeää, että tuemme toisiamme.”

Jaa tämä artikkeli Joshin muistoa kunnioittaen!