13-vuotiasta Alfie Pattenia kutsuttiin ”Englannin nuorimmaksi isäksi” – näin hänen elämänsä on muuttunut 10 vuodessa

Isäksi tuleminen 13-vuotiaana ei ole tilanne, jonka yksikään vanhempi haluaisi oman lapsensa kohdalla tapahtuvan.

Alfie Pattenin kohdalla kävi kuitenkin juuri näin, kun hän nousi otsikoihin ”Englannin nuorimpana isänä” hieman yli kymmenen vuotta sitten.

Aikoinaan median huomion keskipisteenä ollut nuorimies on nyt jälleen noussut takaisin otsikoihin, jotka paljastavat, mitä miehelle kuuluu nyt, kun hän on 23-vuotias.

Vanhemmaksi tuleminen on tavallisesti yksi ihmisen elämän upeimmista hetkistä. Kun se tapahtuu ollessasi hyvin nuori, voi tilanne olla kuitenkin täysin toinen.

Kun Alfie Patten nousi otsikoihin kotimaassaan Englannissa, jossa häntä pidettiin ”maan nuorimpana isänä”, kääntyivät koko maailman medioiden katseet tarkasti kohti häntä.

Hänen 15-vuotias tyttöystävänsä oli tuolloin synnyttänyt lapsen, jonka uskottiin olevan Alfien.

Tilanne kääntyi kuitenkin nopeasti täysin päälaelleen.

Sairaalassa tehty DNA-testi paljasti, ettei Alfie todellakaan ollut lapsen isä ja pian selkkauksen seurauksena poika masentui syvästi ja hänen elämänsä lähti raiteiltaan.

Tuon jälkeen nyt 23-vuotiaan Alfien elämässä on muuttunut ja tapahtunut paljon.

https://www.facebook.com/61793263139/photos/a.466873803139/61793948139/?type=3

10 vuotta myöhemmin – Näin Alfien elämä on muuttunut

Hiljattain Alfie joutui oikeuden eteen vandalisoituaan autoja ja rikottuaan aidan.

Syyttäjä Hannah Hurley kertoi istunnon aikana, että Patten oli vahvasti päihtynyt tuhotessaan autoja.

– Hän oli humalassa, kiroili ja käyttäytyi yleisesti aggressiivisesti. Hän juoksi edestakaisin kadulla ja hänet nähtiin huutamassa monille autoille, syyttäjä kertoo brittilehti The Mirrorille.

Hänet on aiemmin tuomittu useista rikoksista, joiden takia hänet oli tuomittu muun muassa 24 kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon.

En 2008 el Reino Unido fue sacudido por una insólita noticia que publicaba en portada el diario The Sun: un niño de 12…

Posted by 43 Che valle on Friday, August 30, 2019

Nykyään 23-vuotias mies asuu äitinsä luona työttömänä ja kärsii vakavasti alkoholismista.

– Hän haluaa parantua ja palata normaaliin elämään etsien rauhaa tämän tuhoisan sekä kaoottisen elämäntavan sijaan, joka on hyvin vaarallista hänen terveydelleen, puolustusasianajaja totesi.

Johtuen ehdollisesta tuomiosta Pattenille harkittiin myös vankeutta nyt tapahtuneiden rikkeiden valossa, mutta lopulta oikeus katsoi, ettei vankila olisi oikea paikka vaikeassa tilanteessa olevalle nuorelle miehelle.