11-vuotias poika joutui sairaalaan vakavien palovammojen takia – ystävät suorittivat internetissä leviävän haasteen

Jokainen meistä on melko varmasti tehnyt huonoja valintoja nuorempana, mutta nykyajan nuoret ovat vieneet hölmöilyn aivan uudelle tasolle. Nuoret ovat todella kokeilunhaluisia ja he ovat myös tottuneet sellaiseen maailmaan, jossa sosiaalinen media on suuri osa heidän elämäänsä.

Lasten tulisi tehdä asioita ja kokea paljon, mutta virheistä tulisi myös oppia. Omien rajojen kokeilu on sallittua, mutta nuorten on kuitenkin pidettävä järki päässä. Todellisten vaarojen tunnistaminen voi kuitenkin olla melko haastavaa.

Nuoret jakavat paljon kuvia ja videoita internetissä. Internetissä leviävät haasteet ovat todella suosittuja nuorten keskuudessa, vaikka ne ovat osoittautuneetkin hyvin vaarallisiksi. On uutisoitu paljon tällaisista haasteista, jotka ovat herättäneet paljon keskustelua nuorten vanhempien keskuudessa.

11-vuotias Billy Oliver tuotiin sairaalaan vakavien palovammojen takia, tiedottaa WYMT-sivusto. Sairaalassa selvisi, että pojan ystävät olivat tahallaan kaataneet kiehuvaa vettä hänen päälleen.

Kuva: Emily Oliver / Facebook

Yökyläily johti sairaalaan

Billy oli yökylässä ystäviensä kanssa ja hän päätti mennä muita aikaisemmin nukkumaan. Ystävät herättivät pojan todella ikävällä tavalla. He heittivät kiehuvaa vettä nukkuvan pojan päälle.

Billyn sisko Emily on halunnut jakaa tämä järkyttävän tarinan Facebookissa, jotta nuorten vanhemmat keskustelisivat asiasta lastensa kanssa.

– Haasteen tarkoituksena on kaataa kiehuvaa vettä valitun henkilön päälle, sanoi Billy haastattelussa WYMT-sivuston kanssa.

Lääkärit ihmeissään

Billyn ystävän äiti oli paikalla, kun tämä järkyttävä välikohtaus tapahtui. Hän ei kuitenkaan vienyt poikaa välittömästi sairaalaan, tiedottaa Metro-lehti.

Lääkärit kertoivat sairaalassa, että pojalla on toisen ja kolmannen asteen palovammoja ympäri kehoa.

– Olin aivan ihmeissäni, sanoi lastenlääkäri Susan Pollack.

Kuva: Emily Oliver / Facebook

Jaa tämä tarina kaikille ystävillesi!