11-vuotias oli kuolla hengenvaarallisen villityksen takia – äiti varoittaa nyt muita magneeteista

Englantilainen äiti on kääntynyt median puoleen kehottaakseen aikuisia keskustelemaan lastensa kanssa uudesta vaarallisesta haasteesta, joka leviää nuorten keskuudessa sosiaalisessa mediassa.

Tämä johtuu siitä, että hänen oma 11-vuotias poikansa joutui kahteen leikkaukseen, jossa poistettiin magneetteja hänen sisältään haasteen takia.

Kun 11-vuotias Ellis Tripp alkoi valittaa vatsakipuja kotona, kaikki ajattelivat sen olevan tavallista ja menevän ohi nopeasti.

Muutamassa päivässä kivut kuitenkin pahenivat entisestään niin, että äiti alkoi pelätä kyseessä olevan pojan umpisuoli, joka olisi puhkeamassa. Hän soitti välittömästi lääkäriin, joka kehotti heitä lähtemään sairaalaan tutkittavaksi mahdollisimman nopeasti.

Luuli kyseessä olevan umpisuoli

Kun lääkärit sitten tutkivat 11-vuotiaan pojan vatsaa, he ymmärsivät nopeasti, ettei kyse ollutkaan umpisuolesta, vaan jostain aivan muusta.

Ellisin vatsasta löytyi pieniä magneetteja, jotka hän oli nielaissut vahingossa, Daily Mail -lehti kertoo.

Pojan äiti, Amy Clarke, oli täysin varma siitä, ettei heillä edes ollut tuollaisia magneetteja kotona, joten hän ei voinut käsittää miten ne olivat päätyneet pojan sisään. Pian kävi ilmi, että ne oli saatu koulusta.

BEWARE: if your children have magneto maglor magnets more so if they or their friends have tik tok. There is a trend…

Posted by Spotted Droitwich on Tuesday, May 25, 2021

Puhuessaan asiasta koulun henkilökunnan kanssa kävi ilmi, että opettajat olivat viime aikoina nähneet useiden oppilaiden kantavan samanlaisia magneetteja mukanaan. Syy tähän oli se, että pienet magneetit muistuttivat kooltaan ja ulkonäöltään lävistyksiä ja niitä käytetään sosiaalisessa mediassa kiertävissä haasteissa.

Nuorten keskuudessa leviävässä haasteessa on tarkoitus huijata magneettien avulla, että sinulla olisi lävistyksiä. Tämä tehdään laittamalla kaksi magneettia esimerkiksi kielen molemmin puolin, jolloin ne vetävät kohti toisiaan ja näyttävät aivan kielilävistykseltä.

Lääkärit löysivät lopulta 11-vuotiaan Ellisin vatsasta yhteensä viisi magneettia. Poika kävi läpi kaksi kiireellistä leikkausta, joista ensimmäisessä hänen sisuksistaan poistettiin kolme magneettia ja toisessa loput kaksi.

💥 THESE MAGNETO BEADS ARE DEADLY IF SWALLOWED 💥Childrens Deadly "Magnet Craze" Below are details of a "New Craze" on…

Posted by Home-Start North East Worcestershire on Friday, May 21, 2021

Viisi magneettia leikattiin pois

Vaikka magneetit saatiin leikkauksilla poistettua pojan vatsasta, niin ne olivat ehtineet vuotaa syövyttäviä aineita pojan vatsaan aiheuttaen tulehduksen, joka johti lisäongelmiin.

– Hän on vakavasti, todella vakavasti, sairas. Kaksi isoa leikkausta kahteen päivään ei tee hyvää kenellekään – etenkään lapselle. Olen aivan loppu. Tämä on ollut todella vaikeaa perheellemme, äiti kertoo Daily Mailille.

Kriittinen tilanne

– Seuraavat 24 tuntia ovat kriittisiä. Kyse on siitä, miten hän kehonsa pystyy taistelemaan tulehdusta vastaan, äiti jatkaa.

– Emme olisi koskaan osanneet odottaa tätä. Hän muuttui iloisesta, energisestä ja terveestä 11-vuotiaasta pojasta vuodepotilaaksi, joka on kiinni letkuissa.

https://www.facebook.com/angelica.villalobosdeborges.7/posts/469425407673668