10-vuotiasta tyttöä kiusataan harvinaisen kasvaimen takia: ”Hän on sinut itsensä kanssa”

Jotkut ihmiset ovat joutuneet kokemaan elämässään kamalia ja vaikeita haasteita, mutta he eivät kuitenkaan ole antaneet niiden selättää itseään.

Tällaiset ihmiset ovat todellinen inspiraation lähde meille kaikille.

10-vuotias yhdysvaltalainen tyttö suorastaan säteilee iloa ja positiivisuutta huolimatta siitä, millaisia vaikeuksia hän on joutunut nuoresta iästään huolimatta kohtaamaan joka päivä.

Autumn-tytöllä oli jo syntyessään useita hyvänlaatuisia kasvaimia ympäri kehoaan, joista yksi sijaitsi hänen kasvojensa oikealla puolella vaikuttaen myös aivoihin.

Ajan myötä kasvain kasvoi niin isoksi, että se painoi hänen oikean silmänsä kiinni, eikä hän voinut enää nähdä sillä.

Kuva: Youtube

Lääkärit diagnosoivat tytöllä 1-tyypin neurofibromatoosin, kun hän oli vasta kuuden kuukauden ikäinen.

Kyse on perinnöllisestä hermostollisesta sairaudesta, johon liittyvät myös erilaiset ihomuutokset.

10-vuotiaana Autumn on jo niin tottunut säännöllisiin lääkärikäynteihin, että hän osaa jopa itse mitata oman verenpaineensa. Se ei kuitenkaan ole ainoa asia, johon hän on elämänsä aikana joutunut tottumaan.

Häntä on nimittäin kiusattu sairauden aiheuttaman ulkonäkönsä takia koko elämänsä.

May is NF awareness month, and May 17th is NF Day. Today our employees wore blue to raise awareness and show support for…

Posted by Landmark National Bank on Monday, May 17, 2021

– Ihmiset haukkuvat häntä Notre Damen kellonsoittajaksi tai elefanttimiehesi, tytön äiti Lindsay kertoo.

– Hänellä on paljon erilaisia syntymämerkkejä, joita hän kutsuu itse enkelten suudelmiksi.

– Autumn on joutunut käymään läpi vaiheita, jolloin ihmiset kiusasivat häntä, mutta se ei ole vaikuttanut häneen niin paljon kuin voisi kuvitella. Häntä tuijotetaan ja osoitetaan sormella huudellen ’miksi näytät tuolta’.

Why join your local Shine a Light NF Walk? Here's what Lindsay, NF mom and Team Captain of Kansas City's 'A-Team' had to…

Posted by Shine a Light NF Walk -Children's Tumor Foundation on Wednesday, May 12, 2021

Lindsay-äidin mukaan tytön isosisko Riley on monesti enemmän vihainen kiusaajille kuin tämä itse. Autumn syö säännöllisesti lääkkeitä kasvaimen kutistamiseksi ja perheen mielestä merkkejä paremmasta on jo nähtävissä, vaikkakin tutkimukset tyypin yksi neurofibromatoosista ovat vielä vähäisiä.

Mikäli kasvaimet jatkavat kasvuaan, Autumn voisi pahimmassa tapauksessa jopa kuolla.

”Positiivinen asenne on kaikki kaikessa”

Nyt jo 10-vuotias tyttö on ollut todella rohkea ja reipas huolimatta kaikista haasteista, joita elämä hänen eteensä on heittänyt.

– Hän on täysin ainutlaatuinen ja me rakastamme häntä sen takia. Autumn on todella sosiaalinen, itsenäinen ja tietää tismalleen mitä tahtoo, eikä anna kenenkään pysäyttää itseään, äiti sanoo ja jatkaa:

– Olen iloinen siitä, että hän on se, kuka on. Hän hyväksyy itsensä omana itsenään ja on pysynyt positiivisena kaikesta huolimatta.

Tämä tyttö on todellinen inspiraation lähde meille kaikille. Hän on ihana!

Auta meitä jakamaan äidin tärkeää viestiä ja tytön elämän asennetta kaikille jakamalla tätä artikkelia eteenpäin!