1-vuotiasta Batayaa haukutaan ja vihataan internetissä – hänen ulkonäkönsä takia

Bataya syntyi kahden hyvin harvinaisen oireyhtymän kanssa: Pfeifferin oireyhtymä sekä Antley-Bixlerin oireyhtymä. Tämän lisäksi hänen selkärankansa on vioittunut, tyttö on sokea ja kuuro ja tarvitsee apua hengitykseen.

Englannissa Manchesterissa asuvat vanhemmat kertovat nyt avoimesti kaikesta vihasta, jonka ovat joutuneet kohtaamaan tyttärensä ulkonäön takia.

Aluksi edes lääkärit eivät uskoneet, että Bataya voisi selvitä hengissä. Synnytyksessä hänen hengityksensä salpaantui, mutta lopulta pieni Bataya ylitti kaikki odotukset ja selvisi läpi siitä hengissä.

– Hänen päänsä oli hieman normaalia suurempi ja silmät olivat pullollaan. Näimme heti, ettei hänen selkärankansa ollut suora. Ymmärsimme, että tulevaisuutemme tulisi olemaan vaikea, tytön isä Naffi Goldman toteaa lehdelle.

Kaikesta tästä huolimatta vanhempien rakkaus heidän vastasyntynyttä tytärtään kohtaan oli järkkymätön. Perhe ei kuitenkaan olisi mitenkään voinut varautua siihen, millaisia kommentteja he saivat julkaistuaan kuvia tyttärestään internetissä.

He saivat useita vihaviestejä, joissa Batayaa kutsuttiin hirviöksi ja muilla alentavilla termeillä. Perhe sai myös tappouhkauksia.

Eräs kommentoijista kysyi vanhemmilta näin:

– Onko mielestänne todella oikein, että pidätte tuota otusta hengissä?

Batayan vanhemmat eivät olleet osanneet odottaa, että heidän tyttärensä voisi saada aikaan näin vihaisia reaktiota. He eivät voi ymmärtää, miten ihmisten sisältä voi löytyä noin paljon vihaa.

– He sanovat, että meidän olisi pitänyt tappaa hänet. Heidän sanomansa asiat ovat järkyttäviä ja se on murtanut sydämemme, vanhemmat kertovat.

Exit mobile version