1-vuotias Jacob jäi kahden humalaisen lastenvahdin kanssa: Sitten tapahtui jotain järkyttävää

Kun jätät lapsesi jonkun toisen hoivaan, niin oletat tuon henkilön aina tietysti ottavan tehtävänsä tosissaan.

Lapsenvahtina oleminen tarkoittaa sitä, että sinulle on annettu valtava määrä luottamusta vanhempien osalta – he luottavat siihen, että sinä huolehdit heille maailman tärkeimmästä asiasta.

Mutta valitettavasti aika ajoin saamme kuulla traagisia tarinoita siitä, miten lastenvahdit, esikouluopettajat ja muut lasten turvallisuudesta vastuussa olevat ihmiset ovat tehneet jotain aivan muuta kuin työnsä.

Kun käyttää aikaa valitakseen juuri itselle sopivan lastenvahdin vaadituin ominaisuuksin vähentää tietysti suurelta osin tällaisen riskin määrää.

Sillä kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan sitä, mitä Alicia Quinney ja Joshua Marbury kokivat muutama vuosi takaperin.

Oregonissa Yhdysvalloissa asuvat vanhemmat Alicia Quinney ja Joshua Marbury olivat ottaneet omaa aikaa ja lähteneet ulos yhdessä syömään ravintolaan ilman poikaansa Jacobia.

Pian he molemmat kuitenkin huolestuivat, sillä heidän lastenvahtinsa, joka oli Jacobin kanssa, ei vastannut puhelimeen.

Facebook/KaylaQuinney

Lastenvahti oli hoitamassa Joshuan ja Alician kahta lasta, 1-vuotiasta poikaa ja heidän 3-vuotiasta tytärtään. Valitettavasti pian kävi ilmi, että vanhempien huoli ja pelko olivat täysin aiheellisia.

Kun he saapuivat kotiin, he löysivät lastenvahtinsa nukkumasta. Heidän poikansa Jacob makasi selällään lattialla ja huusi. Tilanne oli kaoottinen.

Facebook/JoshuaMarbury

Seuraavana päivänä vanhemmat huomasivat, että Jacobin kasvot olivat täynnä mustelmia. Heidän pieni poikansa oli joutunut lastenvahdin pahoinpitelyn kohteeksi, vanhemmat uskoivat.

Koko Jacobin kasvot olivat mustelmilla ja samoin hänen kätensä. Hänellä oli musta ja turvonnut silmäkulma.

Oregonin osavaltion hankalista lakipykälistä johtuen heidän oli vaikea saada lapsen pahoinpitelystä syyllistä miestä syytteeseen oikeudessa.

Joshua kääntyi lopulta Facebookin puoleen turhautumisensa kanssa.

”En normaalisti jaa perheeni yksityisiä asioita muiden kanssa, sillä emme kaipaa sellaista huomiota. Mutta tämä asia on erilainen. Kaksi kuukautta sitten lapsenvahtimme pahoinpiteli 1-vuotiaan poikani (jätän hänet nimeämättä) niin pahasti, että lääkärit ja hoitajat kertoivat jopa kuoleman olleen lähellä.”

Facebook/JoshuaMarbury

Oregonin lakien mukaan syyttäjän on kyettävä osoittamaan, että uhri on kärsinyt fyysisiä vahinkoja ja kokenut suurta kipua tekojen takia. Tilanteesta teki vaikean se, että uhri oli pieni lapsi, joka ei voinut puhua itse kuvaillakseen kipujaan ja tapahtumia.

”Tätä henkilöä (lastenvahti) ei lopulta saatu syytteeseen. Poliisin on ensin avattava tapauksesta tutkinta ja sen jälkeen valamiesten on todettava mies syylliseksi ennen kuin hänet saadaan vankilaan. Sivuhuomio: Jos minä tappelen jonkun kanssa lyömällä heitä kasvoihin ja paikalle soitetaan poliisi, niin minut pidätetään ja otetaan kiinni välittömästi. Kahden kuukauden odottamisen jälkeen me emme kuulemma ole kyenneet todistamaan, että poikaamme oli pahoinpidelty, tai että tämä henkilö oli tarkoituksella vahingoittanut häntä”, isä kirjoittaa.

Pixabay

Perhe oli raivoissaan tapauksen takia ja koitti hoitaa tilanteen niin hyvin kuin vain mahdollista. Äiti Alicia kertoi Oregon Live:lle, että heidän luottamuksensa ihmisiä kohtaan oli alempana kuin koskaan.

”Jacob on aina ollut äidin poika, mutta tämän tapauksen jälkeen en voi jättää häntä edes sekunniksi ilman, että hän alkaa itkeä. Ja tyttäremme joutuu käymään psykologilla, sillä hän joutui katsomaan, kun hänen veljeään lyötiin”, Alicia Quinney selitti tanskalaiselle Ekstra Bladetille.

Joshua isän kirjoittama Facebook-postaus on kerännyt valtavan määrän jakoja ja tuhannet ihmiset ovat osoittaneet tukeaan perheelle.

Lopulta oikeus myös tapahtui ja lapsenvahti Markell Hilaire joutui syytteeseen teostaan.

Kolme kuukautta pahoinpitelyn jälkeen hänet pidätettiin ja hän myönsi syyllisyytensä, kertoo KTLA.

Twitter/NewYorkDailyNews

Humalassa ollut lapsenvahti esiintyi oikeudessa katuvana.

”Aivan ensimmäiseksi haluan pyytää tekoani anteeksi”, hän sanoi.

”Tämä ei ole se ihminen, jollainen haluan olla. En ollut täysissä järjissäni tekohetkellä ja toivon, että Jacobilla on kaikki hyvin ja hän saa viettää normaalin lapsuuden.”

Hilaire tuomittiin lopulta kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen lapsen pahoinpitelystä.

Facebook/JoshuaMarbury

Tänä päivänä perhe ja Jacob voivat kaikki hyvin, luojan kiitos! Mutta minä todella toivon, ettei tämä tarina toista itseään, vaan se saisi meidät kaikki ajattelemaan tarkemmin sitä, kenet uskallamme jättää yksin lapsemme kanssa.

Tämä tapaus olisi voinut päättyä erittäin huonosti, mutta onneksi Jacob saa nyt viettää normaalin lapsuuden rakastavan perheen ympäröimänä, eikä hänelle jäänyt tilanteesta pysyviä vammoja.

Facebook/KaylaQuinney
Se, että lapsenvahti tuomittiin vain 3 kuukaudeksi vankeuteen on mielestäni törkeää - se vain todistaa jälleen kerran sen, että oikeusjärjestelmämme ei osaa antaa tarpeeksi tiukkoja tuomioita lapsiin kohdistuvista rikoksista. Jaa tätä viestiä, mikäli sinunkin mielestäsi pienen avuttoman lapsen pahoinpitelijän pitäisi kärsiä paljon rajummista seuraamuksista ja rangaistuksesta. Sillä ei ole väliä oletko humalassa, väsynyt vai pahalla päällä: Kukaan ei saa nostaa kättään pientä lasta vastaan.