Tyttöystävän koskettavat sanat Aviciin kuoleman jälkeen – kertoo surustaan avoimessa kirjeessä

Tim ”Avicii” Berg oli vain 28-vuotias, kun hän menehtyi.

Maailmankuulu ruotsalainen artisti ja DJ kuoli viime perjantaina  – jonka jälkeen miehen traaginen kuolema on koskettanut koko maailmaa. Avicii oli yksi aikansa suosituimmista artisteista ja hänen arvoaan nykymusiikille sekä nuorille voi olla vaikeaa ymmärtää.

Kyse oli kuitenkin yhdestä viime vuosikymmenten suosituimmista muusikoista, jonka musiikin tahtiin monet ihmiset ovat viettäneet elämänsä tärkeitä sekä hauskoja hetkiä.

Nyt miehen tyttöystävä. Tereza Kačerová on viimein päättänyt puhua surustaan julkaistuaan pitkän ja avoimen kirjeen Instagramissa.

Maailmankuulun ja supersuositun ruotsalaisen artistin sekä DJ Aviciin kuolema kosketti maailmaa viime viikolla. Kuluvan viikon aikana hänen perheensä on julkaissut oman kannanottonsa miehen traagisesta kuolemasta.

”Hän kamppaili sisällään erilaisten ajatusten kanssa liittyen elämän tarkoitukseen, sekä onnellisuuteen. Nyt hän ei enää jaksanut. Hän halusi saada rauhan ja olla vapaa”, perhe kirjoitti avoimessa viestissä, joka julkaistiin torstaina.

Nyt myös muusikon tyttöystävä tshekkiläinen malli Tereza Kačerová on myös antanut ensimmäisen julkisen lausunnon hänen poikaystävänsä traagisen kuoleman jälkeen. Pitkässä Instagramissa julkaistussa hän puhuu surustaan Tim ”Avicii” Berglingin menehtymisen jälkeen.

”Rakas Tim, olen viettänyt viimeiset päivät odottaen jatkuvasti, että kohta heräisin. Odottaen, että joku kertoisi minulle tämän olevan sairas vitsi, tai hirveä erehdys. Luulen, että alan nyt viimein ymmärtää, etten saa enää ikinä nähdä sinua,” nainen kirjoittaa.

https://www.instagram.com/p/BiDq0GCA170/?utm_source=ig_embed

Hän jatkaa:

”Joka kerta, kun näin sanat ”RIP” ja ”Avicii” yhdessä samassa lauseessa, tai muistotekstin sinulle, tunsin jälleen sen saman shokin valuvan ylleni. Kun huomasin, että he olivat muuttaneet Wikipedia-sivujesi tiedoista sanat ”on” muotoon ”oli” – minä itkin. Tuijotin sitä minuuttien ajan yrittäen ymmärtää, miksi sivuilla lukee, että sinä olet kuollut huhtikuun 20. päivänä 2018. En voinut ymmärtää sitä. Olet aivan liian nuori sekä ihana ja minä rakastan sinua liian paljon, jotta voisin pystyä lukemaan sinun nimesi tuollaisten kirjoitusten vieressä.”

https://www.instagram.com/p/BXhlwmaAzwn/?utm_source=ig_embed

Kačerová kertoo, kuinka hän meni Aviciin talolle vain voidakseen olla edes jollain tasolla lähempänä häntä. Hän kirjoittaa kaikesta, mitä hän tulee kaipaamaan ja kaikesta, mitä he eivät vielä ehtineet tehdä yhdessä sekä tulevaisuuden suunnitelmista. Samalla hän koko ajan puhuu suuresta ja palavasta rakkaudestaan Timiä kohtaan.

”Ainoa asia, joka oli käsiäsi kauniimpi, oli sinun sielusi (blondit hiuksesi ovat myös korkealla tällä listalla). Sydämeeni koskee, kun ajattelen, etten saa enää koskaan tuntea kosketustasi, kuulla nauruasi, nähdä käsiämme yhdessä, tai sinua edessäni ensimmäiseksi, kun avaan silmäni. En saa enää ikinä suudella tuota kauniita huuliasi.”

Lepää rauhassa Tim "Avicii" Begling. Me emme tule koskaan unohtamaan sinua.