Tyttö aikoi laulaa Céline Dionin klassikon – yleisö sekosi täysin hänen avattuaan suunsa

Céline Dion on täysin oikeutetusti hurmannut ihmisiä ympäri maailman hänen ainutlaatuisella ja kauniilla äänellään.

Kanadalaisen laulajan kappaleita on tulkittu monien artistien toimesta, mutta kenties parhaimpia ovat aina ne, jotka nousevat esiin nuorempien sukupolvien kykyjen kautta.

Tämä Kiinan The Voice -ohjelmassa esiintynyt tyttö on loistava esimerkki juuri siitä, kun hän asteli lavalle ja esitti legendaarisen All By Myself -kappaleen.

All By Myself on kenties yksi koko Céline Dionin tunnetuimmista hiteistä. Kappale on nauhoitettu jo vuonna 1996, mutta edelleen tänä päivänä se on toimiva hitti, jonka voi kuulla esimerkiksi radiosta melkein minä tahansa päivänä.

Ensimmäinen versio kappaleesta on peräisin jo vuodelta 1975, kun Eric Carmen levytti sen. On kuitenkin vaikea olla väittämättä, etteikö juuri Céline Dionin versio olisi se, joka on jäänyt elämään ikivihreänä klassikkona.

Päätti tulkita Céline Dionia

Musiikki muuttuu vuosien saatossa, mutta toiset kappaleet eivät tunnu vanhentuvan ikinä. Juuri siksi onkin upeaa päästä kuulemaan nuorempien sukupolvien versioita tunnetuista klassikoista, kuten tämä kiinalainen nainen päätti tehdä oman maansa The Voice -kilpailussa.

The Voice
Kuva: Youtube / Hidayat Stylee

Hän päätti esittää kappaleen All By Myself, eikä mennyt kuin muutama sekunti ennen kuin kaikki tajusivat, millainen uusi supertähti heidän edessään seisoi.

Nuorella naisella on upea kontrolli omasta äänestään ja hän tuntuu pystyvän laulamaan aivan mitä tahansa. Kuuntele vaikka, kun hän pääsee haastavaan kertosäkeeseen ja antaa palaa.

Tämä tyttö on todellinen supertähti, siitä ei ole kysymystäkään!

Oletko samaa mieltä? Paina JAA-nappia, jotta myös ystäväsi saavat nauttia tästä esityksestä!