Tuomarit eivät voi uskoa silmiään, kun lastenkuoro laulaa Queenin klassikon – hetkeä myöhemmin he syöksyvät summerille

Kaikki muusikot ja laulajat unelmoivat suurista lavoista, lumoutuneista yleisöistä sekä mahdollisuudesta osoittaa taitonsa koko maailmalle.

On tietysti aivan eri asia kerätä oikeasti se rohkeus ja ottaa tuo seuraava askel. Monet eivät koskaan uskalla ottaa sitä loikkaa ja vaikka ottaisivatkin, niin ikinä ei ole olemassa varmuutta siitä, että se riittää.

Tilanne ei kuitenkaan ollut tämä, kun suuri lasten kuoro asteli lavalle Britan’s Got Talent -ohjelmassa. Lapset saattavat näyttää nuorilta ja vaatimattomilta, mutta Flakefleetin ala-asteen oppilailla oli kuitenkin ässä hihassaan, joka sai kaikki tuomarit täysin ymmälleen…

Kuva: Youtube

Legendaarisen Queen-yhtyeen kappale ”Don’t Stop Me Now” on varmasti yksi viime vuosisadan menevimmistä ja tarttuvimmista kappaleista, joka sopi loistavalla tavalla Freddie Mercuryn upean äänen esittämäksi. Se on todellakin kappale, joka saa aina yleisön tempautumaan mukaansa.

Tuollaisen klassikon tulkitseminen ei ole ikinä helppo tehtävä.

Kuva: Youtube

Siitä huolimatta Flakefleetin ala-asteen lasten kuoro oli päättänyt, että he kokeilisivat onneaan. He astelivat lavalle täynnä intoa ja heidän upea versionsa tästä klassikosta sai lopulta tuomarit sekä itkemään että nauramaan yhtä aikaa.

Tärkeää on myös huomata, ettei yksikään lapsista vaikuttanut hermostuneelta – mikä on melkoinen teko, kun ottaa huomioon, miten nuoria he ovat. Sen sijaan he hyppäsivät rooleihinsa ja suorittivat tehtävänsä tismalleen oikealla tavalla luoden todella ammattimaisen sekä upean esityksen.

Kuva: Youtube

Heidän esityksensä oli itseasiassa niin upea, että he saivat tuomarit painamaan kultaista summeria, joka tarkoittaa suoraa vapaalippua finaaleihin. Jokainen tuomareista Simon Cowellia myöten ylisti nuorten esitystä.

Kuoro oli ensimmäinen ryhmä vuoden 2018 Britain’s Got Talent -ohjelmassa, joka ansaitsi kultaisen summerin, joten nämä nuoret todella onnistuivat vaikuttamaan tuomarit taidoillaan ja innokkuudellaan.

Katso koko upea esitys alla olevasta upotuksesta:

Mitä mieltä sinä olet? Eikö olekin upea esitys? Jos lasten energinen esitys sai hymyn myös sinun kasvoillesi, niin ole hyvä ja laita ilo kiertämään jakamalla tätä kaikille ystävillesi Facebookissa!