Tiesitkö sinä, että Patrick Swayze osasi laulaa näin kauniisti?

Tämä varsin erikoinen parivaljakko veti yhteisen keikan vuonna 1988 kuolleen Roy Orbisonin muistolle.

Patrick Swayze ja Larry Gatlin, jotka olivat itseasiassa ystäviä ja tehneet musiikkia aiemminkin yhdessä, päättivät esittää konsertissa oman versionsa ”Love Hurts” kappaleesta monien fanien yllätykseksi.

Monet eivät tienneet sitä, että kaksikko pysyi ystävinä myös pitkään tuon jälkeen.

”Olimme todella hyviä ystäviä” Gatlin kertoi CNN:n haastattelussa Swayzen kuoleman jälkeen vuonna 2009.

”Tapasin hänet ensimmäisen kerran vuonna 1986. Olin hississä Austinissa Teksasissa matkalla erääseen näyttelyyn. Silloin hissin ovi aukesi ja sisään astui Swayze. Sanoin hänelle: ’Patrick Swayze, rakastan työtäsi näyttelijänä. Ja hän vastasi: ’Larry Gatlin, minä rakastan sinun musiikkiasi’. Sanoin hänelle, että ollaan ystäviä ja hän vastasi: ’Hyvä idea’.”

Countrylegenda Larry Gatlin ja Patrick Swayze kirjoittivat yhdessä kappaleen ”Brothers”, joka soi Swayzen seuraavaksi kuvaamassa elokuvassa nimeltä ”Next of kin”.

Mutta musiikin osalta Swayze muistetaan ehkä parhaiten kappaleesta ”She’s like the wind’, joka soi kulttimaineeseen nousseessa ”Dirty Dancing” -elokuvassa.

Vaikkakaan en ikinä aiemmin tajunnut, että hän lauloi itse tuossa kappaleessa. (Kappaleessa laulaa myös Wendy Fraser.)

Kuten monesti sanotaan, niin Swayze oli monitaitoinen mies. Hän ei ainostaan osannut tanssia ja näytellä vaan hän myös kirjoitti ja sävelsi musiikkia sekä lauloi todella hyvin!

Jokaisen Swayze-fanin tulisi kuulla tämä maaginen versio ”Love Hurts”-kappaleesta ja muistella Swayzeä mahtavana esiintyjänä, joka hän oli!

Kuuntele kaksikon duetto tästä:

Jaa videota muillekin, jos myös sinun mielestäsi Patrick Swayze oli uskomattoman taitava näyttelijä, tanssija sekä muusikko!