Simon pyöritti silmiä kuultuaan tytön kappalevalinnan: katuu tekoaan jo sekuntia myöhemmin

On mahtavaa katsoa erilaisia kykyjenetsintäohjelmia, joissa ihmiset pääsevät viimein esittelemään erikoisia taitojaan maailmalle.

Monesti kyse voi olla musiikista ja esimerkiksi laulamisesta, jolloin mukaan liittyy myös muita tekijöitä.

On nimittäin jopa hieman hermostuttavaa kuulla, että täysin tuntematon ihminen astelee lavalle ja aikoo tulkita vaikkapa Elviksen tai Whitney Houstonin ikonisia kappaleita.

Tällaisten ikonisten tähtien esitykset ovat monesti niin legendaarisia, että niiden esittäminen menestyksellä voi olla vaativa tehtävä kelle tahansa. Siitä huolimatta tämä 12-vuotias tyttö päätti tarttua juuri tuohon haasteeseen.

Yksi monien ihmisten musiikillisista ikoneista ja esikuvista oli Whitney Houston. Hän oli nainen, jolla on kerta kaikkiaan uskomattoman upea ja monialainen ääni, joka koskettaa kuulijaansa joka kerta.

Hänen taikansa olikin juuri siinä, että vaikka konsertissa olisi lisäksesi tuhansia ihmisiä, niin Whitney Houston onnistui saamaan sen tuntumaan aina siltä, että hän laulaisi yksin ja ainoastaan vain sinulle.

Vaikka legendaarisen laulajan kuolemasta on kulunut jo yli 8 vuotta, niin hänen musiikkinsa elää yhä vahvasti keskuudessamme.

Tästä saatiin hieno todiste, kun 12-vuotias Maia Gough asteli lavalle Britain’s Got Talent -ohjelmassa.

Kun tuomarit kysyvät nuorelta tytöltä, kuka on tämän musiikillinen esikuvansa, hän ei epäröi hetkeäkään vaan vastaa: Whitney Houston.

Vastauksen kuultuaan voi selvästi nähdä, että tilanne saa tuomarit hieman vaivaantuneiksi ja heidän kasvoiltaan voi lukea sanat: ”voi hyvä luoja, älä yritä tulkita Whitneyn kappaletta.”

Niin voimakkaan ja ainutlaatuisen äänen omaavan artistin kappaleiden esittäminen omana versiona on aina haastavaa.

Maia oli kuitenkin päättänyt osoittaa kerralla koko tuomaristolle, että hän ei ole kuten kaikki muut. Niinpä hän päästää ilmoille ensimmäiset nuotit kappaleesta ”I Have Nothing”.

Tytön avattua suunsa yksikään salissa istunut ihminen tuomarit mukaan luettuna ei voinut enää epäillä hänen taitojaan.

Tämä esitys on yksinkertaisesti taianomainen: